tiistai 1. toukokuuta 2018

Rokottautuminen on vastuullisuutta (Turun Sanomat 1.5.2018)

Viimeaikainen keskustelu rokotuksista on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut esille monia aikamme ilmiöitä. Ajallemme on tyypillistä yksittäisten kokemusten ja ns. pseudotieteen käyttäminen omien ratkaisujen perusteluina. Tieteellisellä keskustelulla ei tässä juuri ole sijaa, ja on oikeastaan turhauttavaa monesti kun ihmiset puhuvat toistensa ohi, toinen tieteeseen ja toinen omakohtaiseen kokemukseen perustuen.

Rokotusvastaisuus kuuluu aikamme tieteenjälkeiseen ilmastoon. Tiede ja näyttöön perustuva todistelu on menettänyt merkityksensä ja nyt enkeliparantaminen ja kokemuksellisuus on ihmisille merkittävämpää. Rokotuksin torjuttavat taudit ovat kuitenkin todellisuutta – niin kuin nyt nähdään laajoilla alueilla Euroopassa. Siellä rokotusten vähentyminen on johtanut laumasuojan katoamiseen ja vaarallisten tartuntatautien, kuten tuhkarokon, esiinmarssiin. Näemme tämän ilmiön kohta Suomessa, tuhkarokkoepidemiat ovat jo oven takana. Länsi-Suomessa rokotuskattavuus on jo kriittisen alhaalla. 

Rokotukset ovat osa lääketieteen valtavaa menestystarinaa: kaikkialla maailmassa tappavat tartuntataudit saatiin vähenemään ja katoamaan ja traagiset lasten infektiokuolemat lähes hävitetyksi. Nyt tämä perintö uhkaa romuttua. Ehkä siksikin, että emme näe vihollistamme ja luulemme, että se on kadonnut ikiajoiksi jonnekin. Mikrobit ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja epidemiat osoittavat niiden voiman silloin kun emme jaksa tai viitsi vastustaa niitä. 

On traagista, että vuosikymmenien menestystarinaa halutaan vähätellä pseudotieteen keinoin. Infektiolääkärit ovat Suomessa halunneet lisätä rokotuskattavuutta koko väestön keskuudessa ja halunneet lainsäädännön kautta myös sairaaloiden henkilökunnan osallistuvan näihin talkoihin. Kaikille tämäkään ei ole sopinut, itsemääräämisoikeuteen vedoten. Rokottautumisessa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kysymys  itsemääräämisen oikeudesta, vaan kysymys on ennenkaikkea vastuullisuudesta ja solidaarisuudesta muita ihmisiä kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

”Tämä riitti minulle ” – miesten arvomaailma muutoksessa

Financial Times julkaisi alkuvuodesta 2024 tutkimuksen eri maiden nuorten arvoista. Sen mukaan miesten ja naisten arvot ovat erkanemass...