Keskustelufoorumeissa on ollut viime aikoina paljon keskustelua wokeismin tai ”woken” ja vasemman siiven yhteiskunnallisen katsomuksen välisestä yhteydestä.
Woke tarkoittaa valveutuneisuutta yhteiskunnallisten epäkohtien kuten rotuennakkoluulojen tai syrjinnän suhteen. Sitä on alettu 2010-luvulla yhä enemmän käyttää yhteismerkityksessä tarkoittamaan herkkyyttä havaitsemaan eri tavoilla näyttäytyvää sosiaalista epätasa-arvoa, naisten aseman epäkohtia ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää. Wokeismiin on joissakin maissa liitetty myös ympäristötietoisuus ja ilmastopoliittisuus.
Wokeismi on laajasti käsitettynä yhteiskunnallisen valveutuneisuuden suuntaus, jossa nähdään länsimaisten yhteiskuntien olevan epäonnistuneita yhdenvertaisuuden edistämisessä.
Ei ole ihme, että wokeismi on leimallisesti yhteiskunnallisen vasemmiston liike. Sitä ei ole kenties sellaiseksi alun alkaen mielletty, mutta vuosien kuluessa se on tullut ilmeisemmäksi. Eräissä maissa on alettu puhua jopa vasemmistolaisesta poliittisesta liikkeestä. Jotkut käyttävät termiä kulttuurinen marksismi.
Kun wokeismi on vallannut yhteiskunnassa alaa esimerkiksi opetuksessa, korkeakouluissa ja mediassa, on käynyt ilmeisemmäksi, että tietyt sen piirteet tekevät siitä lähes identtisen takavuosien vasemmistolaisuuden kanssa. Kuuluminen tähän woke-joukkoon on alkanut olla edellytys sille, että pääsee yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan, tutkijaksi, toimittajaksi tai koulun tai yliopiston opettajaksi, tai että mielipiteet ylipäätään ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä ja tulevat kuulluksi tietyissä medioissa. Jos kuuluu poliittisesti korrektiin joukkoon kuten feministit, transgender-ihmiset, ilmastoalarmistit, vihreät tai vasemmistolaiset, on helpompi päästä yhteiskunnassa hyväksyttyjen joukkoon. Kuulumattomuus tähän ryhmään taas voi olla este tai hidaste henkilön etenemiselle tiettyyn asemaan yhteiskunnassa tai tulemiselle kuulluksi yhteiskunnassa. Tällaiseen henkilöön kohdistuu jopa cancelointia ja eristämistä. Tämä yhteiskunnallisen oikeaoppisuuden korostaminen ei pohjimmiltaan eroa mitenkään 60- ja 70-luvun vaatimuksesta poliittisesta oikeaoppisuudesta, joka avasi ovia yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin.
Kirjailija James A Lindsay on todennut, että wokeismi on fuusio uusmarxismin kriittistä teoriaa ja radikaalia aktivismia. Marxismi oli alun perin talouspoliittinen aate. 1900-luvun alussa siihen liitettiin kuitenkin yhteys freudilaisuuteen ja muihin sosiaalisiin teorioihin, jolloin siitä tehtiin ennen kaikkea kulttuuria muokkaava yhteiskunnallinen aate. 60- ja 70-luvulla tämä marksismi oli radikaalia ja väkivaltaista, mutta lieveni sitten katujen mellakoinnista muuttamaan yhteiskuntia koulujen ja yliopistojen kautta. Nyt 2000-luvulla voidaan sanoa, että marksismi näyttäytyy juuri wokeismissa yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivänä voimana. Mm. feminismin, transgender-aktivismin ja jopa ekokapinaliikkeen taustoja on muutoin vaikea ymmärtää.
Woke capitalism -termiä on alettu tarkoittaa ilmiöstä, jossa yritykset tuotteistavat tiettyjä yhteiskuntaryhmiä, joiden syrjintään ja epäkohtiin woke on tarttunut. Viime aikoina yhdysvaltalaiset sijoittajat ovat alkaneet luopuneet vihreistä rahastoista tämän woke kapitalismin tai ”viherpesun” alkaessa herättää yleisössä vastareaktioita ( https://www.ft.com/content/026b736b-2e63-474a-acf0-12fa8729a188).
Woke-ideologia on totalitaarinen aate, jossa yksilö ei ole yksilö, vaan uhri, koska kuuluu tiettyyn ryhmään. Woke-aate vie yksilöiltä oman toimijuuden ja voiman olla yksilö. Woke on kollektiivista uhriutumista.
Woke on yhteiskunnan läpi infiltroiva vasemmistolainen aate, joka on pukeutunut ”valveutuneisuuden” verhoon. Sinänsä valveutuneisuudessa ei ole mitään vikaa, onhan tärkeää puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Tärkeää vain on, että että historiaa luetaan ja siitä opitaan. Tässä tapauksessa aatehistoriaa. Ja on silmiä avaavaa välillä seurata muutakin mediaa kuin Yleä tai Helsingin Sanomia, jotta ymmärtää paremmin ajan aatevirtausten taustoja.
