Miesten ja naisten välille repeää arvokuilu

Suomalaisen psykologian tohtori Oskari Laitisen tänä vuonna Scandinavian Journal of Psychologyssä julkaistussa tutkimuksessa  selvisi, että naisten ja miesten kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (wokeismi) asenteet eroavat merkittävästi toisistaan. Naiset ovat tiedostavampia kuin tutkitut, pääasiassa yliopiston opiskelijoita olevat miehet. The Financial Times julkaisi helmikuussa 2024 tutkimuksen, jonka mukaan nuoret naiset ovat arvoiltaan yhä liberaalimpia ja nuoret miehet samaan aikaan yhä konservatiivisempia. Arvoerojen on kuvailtu jakavan vuosien 1997–2012 välillä syntyneen z-sukupolven kahtia.

Wokeismin aalto on käynyt USA:ssa läpi yhteiskunnan monet instituutiot kuten yliopistot, koulut, päiväkodit, työpaikat. Sen terävin kärki tosin saattaa olla taittumassa. Suomessa wokeismin kehitys ei ole ollut yhtä voimakas, ja voi olla, että suomalainen intelligentsija elää vielä wokeismin nousuvaiheessa.

Wokeismi on tavallaan 70-luvun marxismin jäänne, ja sen ideologiset tavoitteet yhteiskunnassa ovat samanlaiset kuin marxismilla oli: antaa vallan keskiöstä syrjäytetyille valta takaisin ja päästää ne hallitsemaan yhteiskuntaa syrjäytettyjen yksinvallalla.

 Wokeismi on syönyt yhteiskuntaa sisältäpäin. Se on tarkoituksella tai tarkoittamatta repinyt rikki perheiden instituutioita. Naiset eivät enää löydä paikkaansa perinteisessä perheessä, ja perheet ovat löyhien ihmissuhteiden takia hajonneet. Lapset ovat jääneet jonnekin vanhempien valtataistelun välimaastoon, ilman isän tai äidin tuomaa auktoriteettia ja turvaa. Lapsilta viedään turvallinen lapsuus. Heidän odotetaan jo ennen puberteettia mm. tiedostavan sukupuolen moninaisuus ja oma sukupuolisuutensa ja omaksuvan – useimmiten äidin – indusoiman genreideologian ja sukupuolisen liberalisoitumisen. Lasten ja nuorten kasvattamisen vastuu on vieritetty vanhemmilta opettajille.

 Auktoriteetteja ei enää ole.  Perheissä, kouluissa, työpaikoilla ei enää sallita tai arvosteta auktoriteetteja. Henkilöitä, jotka määräävät ja sanovat mitä kuuluu tehdä. Tai auktoriteettina pidetään nykyään henkilöä, jolla on parhaiten hallussa sukupuolen moninaisuuden terminologia ja kliseet ja joka ajattelee globaalisti vasemmistolaisesti. Muulla tavalla ajattelevat ajetaan vuorostaan vallan keskiöstä periferiaan, ja alistetaan feminismin ja transideologian alle.

 Samaan aikaan, kun wokeismi, feminismi, vasemmistolainen ja vihreä liike ja ilmastoalarmismi ovat leimallisesti naisten ideologioita, miehet ovat siirtyneet yhä arvokonservatiivisempaan suuntaan. Miehille perinteiset arvot ja yhteiskunnan pysyvyys ovat tärkeitä. Miehet arvostavat yhä useammin ydinperhettä, kristillistä arvokatsomusta ja oikeistolaista politiikkaa. Miesten asenteet ympäristökysymyksiin, maahanmuuttoon, sosiaalietuuksien kohdentamiseen ja sukupuolten väliseen tuloeroon ja sotilaalliseen puolustukseen ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi. Tällä voi olla merkitystä tulevan poliittisen kehityksen kannalta Suomessa ja globaalisti.

 

Intersektionaalinen feminismi ja yhteiskunnan kriisi

Intersektionaalinen feminismi syntyi Yhdysvalloissa yliopistopiireissä eräänlaisena amendmenttina perinteiseen feminismiin. Se laajentaa alistamisen ja riistämisen käsitteitä koskemaan myös muita sorrettuja ryhmiä. Se pyrkii purkamaan naisia sortavia yhteiskunnan rakenteita ja sukupuolten kahtiajakoa.

Intersektionaalinen feminismi on pohjimmiltaan marxilainen ideologia. Se tutkii yhteiskunnan identiteettiryhmien kokemaa sortoa niin kuin marxilaisuuskin pohjimmiltaan tekee. Etuoikeutetuilta ryhmiltä (valkoisilta heteromiehiltä) halutaan ottaa oikeus, asema ja valta, ja siirtää ne niille, jotka ovat syrjittyjä ja ulkokehälle ajettuja (naiset ja erityisesti eri tavoin sorretut naiset). Tämä on tavallaan yhteiskunnalliseen vallankumoukseen pyrkivä ideologia.

Intersektionaalista feminismiä voi pitää eräänlaisena Troijan hevosena: ideologia halutaan tuoda läpi hyvältä vaikuttavien asioiden varjolla. Vaikka siinä on ulospäin aika hyvältäkin kuulostavia ajatuksia, se on hyvin vahingollinen, koska siinä on tietynlainen, muuttumaton ideologinen rakenne. Se ei ratkaise ongelmia, joita se väittää ratkaisevansa.  Ajatus todellisuudesta on se, että se pohjimmiltaan on aina taistelua vallasta. Jos esimerkiksi kaikkea perheessä tapahtuvaa tarkastellaan vain siitä näkökulmasta, saadaan aikaan valtataistelua.

Intersektionaalinen feminismi on tekemässä yhteiskunnallista vallankumousta perinteistä dualistista sukupuolikäsitystä myöten. Tätä ollaan jo Suomessakin ajamassa varhaiskasvatukseen eräänlaisena perheen ja yhteiskunnan uutena normina. Siinä konservatiivinen sukupuolikäsitys kahdesta sukupuolesta on alistava rakenne, joka tulee purkaa. Jokaisen on voitava päättää itse minkälainen on, myös lasten. Tämä on esim. USA:ssa johtanut siihen, että lapset ovat voineet päättää itse mihin sukupuoleen he kokevat kuuluvansa, ja sen mukaisesti heille on aloitettu päätöstä tukevat hormonaaliset ja kirurgiset sukupuolen muuttamista koskevat hoidot.

Suomen Lääkärilehdessä suomalainen lääkäri tiivisti tämän hyvin. Hänen mukaansa seksuaalisuuden alueella on käynnissä kulttuurisota, jossa sanoilla on väliä. Vaikkapa sillä mitä tarkoittavat sanat ”nainen” ja ”mies”. Varsinkin nuorten keskuudessa on valtava kiinnostus dikotomiasta poikkeaviin sukupuoli-identiteetteihin. Sukupuolidysforia on ilmiö, jota tunnetaan heikosti. Siksi on erikoista, että kajoavia hoitokeinoja käytetään ilman, että tästä ristiriidasta keskustellaan avoimesti. Alaikäisten osalta tutkimusnäyttöön perustuvia terveydenhuollon menetelmiä ei ole.

Intersektionaalinen feminismi ei lisää kollektiivista tasa-arvoa, vaan heikentää sitä. Se ei lisää kollektiivista demokratiaa, vaan raivaa tietä itsekkyydelle ja minäkeskeisyydelle. Se ei rakenna vaan hajottaa yhteiskuntaa ja perheitä.