Miksi jätin Vihreän politiikan?

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut luonnosta, retkeilystä metsissä, luonnon kokemisesta. Olin mukana jo teini-iässä, kun tietoisuus luonnonsuojelusta alkoi Suomessa kasvaa, ja alettiin puhua puiden suojelemisesta hakkuilta. Olen myös aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta. Halusin vaikuttaa ympärilläni oleviin asioihin ja yhteiskuntaan, en vain olla sivustakatsoja. Kiinnostukseni politiikkaan kasvoi näistä lähtökohdista, minkä vuoksi innostuin, kun minua pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi Vihreiden listalle. Siitä alkoi poliittinen urani – joka tosin jäi hyvin lyhyeksi, koska muutin toiselle paikkakunnalle uuteen työhön – mutta ehdin olla mukana puolueen paikallis- ja valtakunnallisessa politiikassa.

Vasta myöhemmin minulle kirkastui, mitkä tekijät ovat keskeisiä maailmanlaajuisessa ympäristöliikkeessä. Monet asiat vaikuttivat siihen, että minun on ollut vaikeaa enää olla mukana Vihreässä liikkeessä. Mainitsen muutamia näistä kohdista alla.

1.      Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin Vihreä talous

Minua ärsytti jatkuvasti se, että Vihreillä ei ollut uskottavaa talousohjelmaa, jolla olisi todellista merkitystä esimerkiksi kansantaloudelle tai kunnan taloudelle. Suomessa oli toki muutamia Vihreitä, jotka olivat hyvin aktiivisia talousasioissa, mutta  kokonaisuutena minulle tuli sellainen käsitys, että Vihreille talouskysymykset eivät ole keskeistä politiikan sisältöä. Pikemminkin sellaista ovat sosiaalinen yhdenvertaisuus, sukupuolten tasa-arvo, vihreä energia ja tuolloin erityisesti ydinvoiman vastaisuus. Tämä oli sinänsä sääli, koska silloin - ja varsinkin nyt - politiikassa tarvitaan näkemystä yhteiskunnan talouden toiminnasta ja taloudellisten ongelmien hallinnasta. Talouskysymysten hallitseminen on politiikassa toimijan tärkein taito.

2.      Vihreä liike on sekoitus ideologiaa ja uskontoa

Monissa asioissa minusta tuntui, että Vihreä liike on enemmänkin ideologia tai uskonto kuin politiikkaa. Alkuvaiheessahan Vihreä liike yhdistettiin pohjimmiltaan malthusilaiseen ja ihmisvastaiseen ideologiaan, kuten suomalaisen vihreän ajattelijan Pentti Linkolan ulostuloista saattoi nähdä. Sen mukaan maapallon selviytyminen on tärkeämpää kuin ihmiskunnan selviytyminen. Sitä ei ehkä pidetty tuolloin ekofasismina, mutta ilmiölle ei oikein voi antaa mitään muuta nimeä, jos ymmärtää oikein sen perustavanlaatuisen merkityksen. Maailmassa on paljon kauheita esimerkkejä tällaisesta ihmisyyden vastaisuudesta. Syvimmiltään ekovihreys on lähes uskonnollinen ideologia, joka uskoo ihmisen olevan parasiittimainen luonnon vihollinen, ja globaalin vihreän liikkeen olevan messias, joka pelastaa maapallon.

On varmasti tärkeää edistää sosiaalista ja sukupuolten tasa-arvoa, mutta vihreät ovat tehneet feminismistä keskeisen osan poliittista agendaa, ja julistautuneet feministiseksi puolueeksi. Feminismi ei ole äärimmilleen vietynä välttämättä edistänyt sukupuolten tasa-arvoa objektiivisesti tai neutraalisti, vaan se on saattanut jopa johtaa miesten syrjintään. Koin että minulle miehenä Vihreät ei ollut oikea puolue.

3.       Onko Green economy ratkaisu energiaongelmiIn?

Vähitellen aloin myös käsittää, että Vihreiden ehdottamat energiapolitiikan välineet olivat ongelmallisia. Oli vaikea ymmärtää, mikä on Vihreiden ratkaisu energiantarpeen kasvuun. Heidän mukaansa energiantuotanto ei saanut perustua vesivoimaan eikä siihen aikaan 2010-luvulla ydinvoimaankaan, eikä tietenkään uusiutumattomiin energianlähteisiin. Jopa jätteiden ja puun polttaminen on nähty haitalliseksi. Energiahuolto olisi pitänyt turvata uusiutuvilla energiamuodoilla kuten aurinko- ja tuulivoimalla, ja myös eräillä sangen hypoteettisilla energiamuodoilla, jotka olivat vasta kehitysvaiheessa. Tämä energiapoliittinen lähestymistapa on tietenkin gobaalisti ajateltuna lähes katastrofaalinen. Jos tällaista energiapolitiikkaa toteutettaisiin nyt kehitysmaissa, se voisi johtaa jopa näiden maiden energiapulaan, köyhtymiseen ja nälänhätään. Vain rikkailla mailla on varaa turvata energiahuoltonsa yksinomaan muilla kuin fossiilisilla energialähteillä.

Lopuksi, yllä oleva ei tarkoita, ettenkö olisi perusasenteiltani vihreä. Päinvastoin minulle ekologia ja luonto ja luonnonsuojelu ovat edelleen erittäin tärkeitä asioita, ja haluan edistää niitä. Koen kuitenkin, että voin toteuttaa vihreää ja ekologista elämäntapaa kuulumatta erityisesti sitä varten perustettuun puolueeseen.

 

 

Vaikuttaminen – mikä oikeastaan on vaikuttavaa?

https://www.youtube.com/watch?v=zJdqJu-6ZPo&t=23s Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta. Miten se hoidetaan, perustuu – tai ainakin pitäisi perustua – tieteelliseen näyttöön, mutta myös rationaaliseen logiikkaan: se että minä sammutan valot asunnostani ei tule vaikuttamaan ilmastonmuutokseen mitenkään.

Muutos tehdään rationaalisin keinoin. Ei irrationaalisesti kuten heittämällä keittoa maalausten päälle tai istumalla kadulla estämässä autojen kulkua. Sitä ei tehdä sammuttamalla valot tunniksi. Ydinsodan uhkaa vastaan ei taistella uittamalla kynttilälyhtyjä joessa aina elokuun alussa. Ilmastonmuutoksesta huolestuneen itkuisen lapsen esiintyminen valtionpäämiehille ei ole rationaalista.  Nämä kaikki ovat demonstraatioita, tunteeseen vaikuttavia mielenilmauksia. Niillä on korkeintaan merkitystä huomion herättämiseksi, mutta ennen kaikkea oman mielen rauhoittamiseksi; ”olen tehnyt jotakin asian hyväksi”.

Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen pyrkimällä Net Zero -tavoitteeseen ei ole rationaalista. Kuten Konstantin Kisin tuossa videolla esittää, se johtaisi kehittyvien maiden katastrofaaliseen köyhtymiseen ja nälänhätään. Kukaan ei vapaaehtoisesti halua köyhtyä tai lastensa menehtyä aliravitsemukseen. Me kehittyneissä maissa voimme lämpimissä asunnoissamme ja jääkaappi täynnä ruokaa kyllä vaatia tällaista. Ja heti – niin kuin Greta Thunberg vaatii. Meillä on varaa rakentaa tuuli- ja aurinkovoimaloita. Mutta jos intialaisilta tai kiinalaisilta tai Afrikan maiden asukkailta nyt kysyttäisiin, he kieltäytyisivät Net Zero vaihtoehdosta. Ja aivan syystä kyllä.

Mikä sitten on vaikuttavaa?  Kuten Kisin sanoo, siihen on kolme keinoa ”tehdä työtä, luoda uutta, rakentaa”. Pelkkä retoriikka ja mielen osoittaminen ei johda mihinkään, vain työn tekeminen ja ratkaisujen etsiminen, puolueeton tutkimus ja uuden luominen johtavat.