”Fat acceptance” ja sen vaikutus terveyteen: lääkärin näkemys

Fat acceptance – liike syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla tavoitteenaan muuttaa kielteisiä asenteita lihavuutta kohtaan. Tållöin perustettiin National Association to Aid Fat Americans (National Association to Advance Fat Acceptance (NAAFA)). Fat Pride -liike syntyi tältä pohjalta. 70-luvun alussa perustettiin feministiryhmä The Fat Underground., jonka mukaan Amerikkalainen kulttuuri pelkää liikalihavuutta, koska se pelkää voimakkaita naisia. 

Minulle lääkärinä - uskon, että tämä pätee suurimpaan osaan lääkäreistä - on vaikea ymmärtää täysin Fat acceptance -ilmiön syitä ja tavoitteita. Vuosikymmenien aikana on kertynyt runsaasti tieteellistä näyttöä lihavuuden haitoista. Liikalihavuus ei ole  normaali fysiologinen tila, vaan aina periaatteessa haitallista. Ei ole olemassa sellaista kuin "terve ylipaino". Tähän on ainakin kaksi syytä.

Ensimmäinen on tietysti se, että liiallisella rasvakudoksella on tulehduksellinen vaikutus kehoon. Se johtaa matala-asteiseen elimistön tulehdustilaan, ja siten lisää sydän-, verisuoni-, maksa- ja munuaissairauksien, kroonisen obstruktiivisen keuhkosairauden ja reumaattisten sairauksien riskiä. Jo vuosikymmenien ajan on tiedetty, että lihavuuteen liittyy kohonneita terveysriskejä, joista merkittävimpiä ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, verenpainetauti, ja jotkin syöpäsairaudet. Pandemian alkuvaiheessa havaittiin yhteys lihavuuden ja korkean COVID-19-kuolleisuuden välillä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8443289/).

Toinen seikka on se, että ajan myötä raskas paino rasittaa kantavia niveliä - nilkkoja, polvia, lantiota - ja altistaa ne ruston kulumiselle. Nivelten kuluminen voi olla erittäin tuskallinen tila, joka tekee liikkumisesta vaikeaa tai mahdotonta. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että äärimmäinen liikalihavuus voi olla este nivelien korjaustoimenpiteille lisääntyneen komplikaatioriskin vuoksi.

Fat acceptance -aktivistit saattavat todeta, että kenelläkään ei ole oikeutta arvostella heidän elämäntapaansa ja kehon kokemustaan. Analogisesti tälle voidaan sanoa, että minulla ei olisi oikeutta kehottaa potilasta lopettamaan tupakointia, tai vähentää liiallista alkoholin käyttöä, jotka myös tiedetään terveydelle vaarallisiksi. Terveydenhuollon ammattilaisena minun on tavallaan pakko muistuttaa - ei tuomita - henkilöä, jos huomaan jotain, joka on haitallista hänen terveydelleen. Me lääkärit olemme varmaankin ajautuneet tässä suhteessa jonkinlaiseen itsesensuuriin. Ajattelemme, että terveydelle vahingollisista asioista huomauttaminen pahoittaa potilaan mielen ja vahingoittaa potilas-lääkärisuhdetta. On tietysti eroja siinä, miten asioita korostetaan potilaille. Mutta joka tapauksessa lääkärin jos jonkun velvollisuus on huomata, että potilaalla on terveyden suhteen riskikäyttäytymistä, ja valistaa tai neuvoa potilasta eteenpäin terveempiin valintoihin.

 

 

Rokottautuminen on vastuullisuutta (Turun Sanomat 1.5.2018)

Viimeaikainen keskustelu rokotuksista on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut esille monia aikamme ilmiöitä. Ajallemme on tyypillistä yksittäisten kokemusten ja ns. pseudotieteen käyttäminen omien ratkaisujen perusteluina. Tieteellisellä keskustelulla ei tässä juuri ole sijaa, ja on oikeastaan turhauttavaa monesti kun ihmiset puhuvat toistensa ohi, toinen tieteeseen ja toinen omakohtaiseen kokemukseen perustuen.

Rokotusvastaisuus kuuluu aikamme tieteenjälkeiseen ilmastoon. Tiede ja näyttöön perustuva todistelu on menettänyt merkityksensä ja nyt enkeliparantaminen ja kokemuksellisuus on ihmisille merkittävämpää. Rokotuksin torjuttavat taudit ovat kuitenkin todellisuutta – niin kuin nyt nähdään laajoilla alueilla Euroopassa. Siellä rokotusten vähentyminen on johtanut laumasuojan katoamiseen ja vaarallisten tartuntatautien, kuten tuhkarokon, esiinmarssiin. Näemme tämän ilmiön kohta Suomessa, tuhkarokkoepidemiat ovat jo oven takana. Länsi-Suomessa rokotuskattavuus on jo kriittisen alhaalla. 

Rokotukset ovat osa lääketieteen valtavaa menestystarinaa: kaikkialla maailmassa tappavat tartuntataudit saatiin vähenemään ja katoamaan ja traagiset lasten infektiokuolemat lähes hävitetyksi. Nyt tämä perintö uhkaa romuttua. Ehkä siksikin, että emme näe vihollistamme ja luulemme, että se on kadonnut ikiajoiksi jonnekin. Mikrobit ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja epidemiat osoittavat niiden voiman silloin kun emme jaksa tai viitsi vastustaa niitä. 

On traagista, että vuosikymmenien menestystarinaa halutaan vähätellä pseudotieteen keinoin. Infektiolääkärit ovat Suomessa halunneet lisätä rokotuskattavuutta koko väestön keskuudessa ja halunneet lainsäädännön kautta myös sairaaloiden henkilökunnan osallistuvan näihin talkoihin. Kaikille tämäkään ei ole sopinut, itsemääräämisoikeuteen vedoten. Rokottautumisessa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kysymys  itsemääräämisen oikeudesta, vaan kysymys on ennenkaikkea vastuullisuudesta ja solidaarisuudesta muita ihmisiä kohtaan.

Vaihtoehtoinen hoito ei paranna

Mediassa uutisoitiin erään suomalaisen julkkiksen surullinen seikkailu vaihtoehtoisissa hoidoissa. Syöpä ei parantunutkaan vaihtoehtoisten hoitomuotojen avulla vaan edessä oli paluu lääketieteen piiriin ja leikkaus. Ei ole tarpeellista ilkkua asialla, mutta juttu kertoo paljon nykyisestä ilmapiiristä. Luontaishoitojen ja vaihtoehtoisten hoitojen houkuttelevuus on lisääntynyt ja kriittisyys perinteistä lääketiedettä kohtaa on lisääntynyt. Siis ainakin iltapäivälehtien toimituksissa. Yleisön suuri enemmistö turvautuu edelleen perinteiseen lääketieteeseen , mutta sosiaalisen median ansiosta äänekäs vähemmistö on saanut suhteettoman paljon tilaa ihmisten ajatuksissa. Tämä näkyy esim. suhtautumisessa rokotuksiin.

Puhutaan vaihtoehtoisesta, täydentävästä lääketieteestä (engl. CAM) , mikä on harhaanjohtavaa koska kyse ei ole lääketieteestä lainkaan. Lääketiede on objektiiviseen tutkimukseen perustuvaa tutkimusta ja hoitoa. Käyttöön otettavat uudet menetelmät edellyttävä tieteellistä näyttöä sekä objektiivisesti mitattavia hoidon vasteita. Näin ei vaihtoehtoisten hoitojen piirissä ole.

Vaihtoehtoiset hoidot ovat saaneet vaikutteita antiikin homeopatiasta, new age- uskonnosta, keskiaikaisesta mystiikasta, itämaisista uskonnoista ja myös esikristillisistä uskomuksista.  Myös ihmisten luontainen uteliaisuus yliluonnollisiin ilmiöihin ruokkii tätä. Vaihtoehtohoidoilla voidaan saada placeboon verrattavia vaikutuksia esim. stressin hallitsemiseen ja mielihyvä tuottamiseen. Vakaviin sairauksiin niitä ei kuitenkaan tule käyttää. Niiden takia diagnoosi voi kohtalokkaasti viivästyä. Hoidoilla voi myös olla välittömiä haittoja: luonnonlääkkeillä on useita arvaamattomia yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa.  Ne voivat heikentää tai vahvistaa lääkkeiden vaikutuksia vaarallisesti. Lisäksi joillakin kasvisuutteilla on maksatoksisia vaikutuksia. Näistä ei juurikaan puhuta luontaislääkekaupoissa tai –mainoksissa.  

Lääkärien pitäisi selkeämmin ja kuuluvammin puolustaa perinteistä lääketiedettä ja sen saavutuksia. Sen ansiosta elinikämme on pidentynyt ja monet sairaudet on saatu kuriin tai kokonaan kitketyksi ihmiskunnasta. Lääketieteestä on ollut meille niin paljon hyötyä, että meidän on helppo puolustaa sitä.