Suomessa on nyt keskusteltu kahdestakin median ulostulosta, jotka liittyvät koettuun yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Toisessa näyttelijä Amanda Palo kehotti myymälävarkaustilanteessa vain katsomaan muualle, koska hän ymmärtää varkaan varastavan omaan tarpeeseensa, ja että mahdollinen lisääntynyt varastaminen on nykyhallituksen syytä.
Toinen keskustelu lähti vapaaehtoisesti työttömäksi ryhtyneen Alma Tuuvan kommenteista, joissa hän sanoi, että ”Työ ei oikeastaan koskaan tuntunut hyvältä”. Hänen mukaansa ” työsuhde on usein toksinen valtasuhde, jossa työnantaja käyttää työntekijää hyväkseen”.
Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta tuntuu siltä, että tämä on ehkä – ainakin nuoren sukupolven – laajempikin ajattelutapa. Ajatellaan, että he tekevät näin koska he oirehtivat, ja perussyy on aina heidän ulkopuolellaan, yhteiskunnassa.
Ihmisillä ei tunnu itsellään olevan mitään vastuuta. Ongelmien perussyyt ulkoistetaan muualle, yhteiskunnan epäkohtiin. Itsessä ei ole mitään vikaa. Tai on, se, että he oirehtivat koska yhteiskunta oirehtii. E.m. tapauksissa ilmeisesti siksi, että hallituksen talouspolitiikka ajaa ihmiset heikompiosaisiksi.
Muutoinkin nuorten ongelmia kuten köyhyyttä, jengirikollisuutta ja huumeiden käyttöä, pidetään aina jonkinlaisena oireena. Niitä pidetään oireena jostakin yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka pitäisi ensin ratkaista ennen kuin nämä epäkohdat poistuvat. Tätähän me olemme kuulleet 60-luvulta asti Suomessa ja muuallakin Pohjoismaissa. Sen sijaan kukaan ei puhu siitä, mikä on yksilön oma vastuu. Mitä yksilö itse voisi tehdä oman elämänsä rakentamiseksi ja oman onnen löytämiseksi ja työn tekemiseksi? Voiko ihminen itse olla vastuussa itsestään? Miten ihminen voisi itse rakentaa yhteiskuntaa? Meillä sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa Pohjoismaissa ei ole tapana käydä tällaista keskustelua.
Heikommassa asemassa olevia tulee toki auttaa kaikissa yhteiskunnissa. Mutta ei ole tarkoitus, että ihmiset tieten tahtoen heittäytyvät turvaverkkojen varaan, koska he vain haluavat niin. Eikä ole tarkoitus, että on sallittua rikkoa lakia (varastaa kaupasta) jos on köyhä. Muutoin me kuljemme samaa tietä kuin Kalifornia, jossa poliisit eivät saa pidättää ketään myymälävarkaudesta, jos varastetun tavaran arvo on alle 950 dollaria.
Ja jos suhde työhön on niin sairas, että sitä pidetään toksisena valtasuhteena, jotakin on todella pahasti pielessä asennoitumisessa itseen ja yhteiskuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti