Degrowth - mitä se on?

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kirjoitti 16.11.2023 kolumnissaan tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta: talouskasvun hinnasta. Hänen mukaansa radikaalit ympäristöaktivistit puhuvat kasvun jälkeisestä taloudesta. Hiilamon mukaan se on vaarallinen utopia, joka muistuttaa kommunismin epäonnistuneita yhteiskuntakokeiluita.

60- ja 70-luvulla kommunismin tavoite on luoda parempi maailma romuttamalla luokkayhteiskunta. Kommunistit ajattelivat, että tavallisten ihmisten onnen tiellä on kapitalismi ja omistava luokka, joka pyrki vain riistoon ja oman hyvinvointinsa pönkittämiseen enemmistön kustannuksella. Hiilamon mukaan marxilainen analyysi perustui osin tosiasioihin: riistokapitalismi ja kolonialismi synnyttivät kärsimyksiä. Juuri siksi monet tuon ajan koulutetut ihmiset kiinnostuivat kommunismista.

Nyt esiin noussut degrowth-liike, toiselta nimeltään kasvun jälkeinen eli post-growth -liike, toistaa tätä samaa agendaa: se syyttää kapitalismia luonnon tuhoamisesta, ja esittää ratkaisuksi kapitalismin romuttamista, koska rikkaiden maiden talouskasvu uhkaa maapallon tulevaisuutta.

Liike myös väittää, että korkean tulotason maiden pitäisi lopettaa talouskasvun tavoittelu ja aloittaa ns. kasvun jälkeinen talouspolitiikkaa. Sen periaatteita ovat riittävyys, tasa-arvo ja hyvinvointi. Kuten Hiilamo kirjoittaa, keinot ovat radikaaleja: lentämisestä, yksityisautoilusta, pikamuodista, aseista, risteilyistä ja huviloista, teollisesta liha- ja meijerituotannosta luopuminen, tulo- ja varallisuuserojen kaventaminen sekä säätämällä enimmäistulo. Kuulostaako tämä kommunismilta? Kyllä.

Itse olen sitä mieltä, että on epärealistista ajatella, että talouksien kasvun hillitseminen edellä mainitulla kommunismin keinovalikoimalla parantaisi yhteiskuntien hyvinvointia millään tavalla. Se ei tehnyt sitä 20- tai 30-luvulla eikä 60 – ja 70-luvulla, eikä missään maassa missä sitä on kokeiltu.

Talouden kasvu on välttämätöntä hyvinvoinnin takaamiseksi jatkossakin. Päinvastainen kehitys johtaa yhteiskunnalliseen kaaokseen. Taloudellinen kasvu luo pohjan sille, että voidaan rakentaa myös järkevää ekologista struktuuria yhteiskuntaan.  Tässä ns. vihreässä siirtymässä on kyse uusista työpaikoista, investoinneista jne.

Minusta degrowth-liike vain paljastaa, mistä luonnonsuojeluliikkeessä perimmältään on kysymys. Radikaali luonnonsuojeluaate, samoin kuin rauhanliike, pasifismi, radikaali feminismi, ateismi ym. – ovat pohjimmiltaan samaa post-kommunistista  agendaa. Sen tarkoituksena ei ole lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja rauhaa. Ei. Sen tarkoituksena on hajottaa läntinen, markkinatalouteen perustuva järjestelmä. Agendaan kuuluu hajottaa länsimaisten yhteiskuntien energiainfrastruktuuri, horjuttaa niiden sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, murtaa niiden henkinen selkäranka, ja sokeuttaa ne eurooppalaisen aatehistorian suhteen.  Agendan tarkoituksena on luoda epäyhtenäinen, riitainen ja heikko läntinen järjestelmä, joka lopulta romahtaisi.

Länsimaissa on oltu tähän asti liian sinisilmäisiä.

Vihreät ja talouspolitiikka

Viimeisimpien mielipidetiedustelujen Vihreiden kannatus on vain 8 % (HS 21.3.2023), vähäisintä sitten vuoden 2015. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on tullut takkiin. Vihreiden kannatus oli korkeimmillaan vuoden 2019 eurovaaleissa  16 %. Mihin Vihreät oikein on kadonnut?

Vihreiden ex-puheenjohtaja Osmo Soininvaara kirjoitti v. 2005 pamfletin Vihreät ja talous. Hän kirjoitti sen vastineeksi jo silloin esille tulleeseen ihmettelyyn, mikä on Vihreiden linja talouspolitiikassa. Ihmeteltiin miksi Vihreät eivät käy keskustelua vihreästä talouspolitiikasta. Kirjasessa Soininvaara käy läpi keskeisiä talouspoliittisia linjauksia. Niissä yhteistä on talouden ja ympäristötietoisuuden yhdistäminen toimivalla tavalla.  

Vuoden 2021 kuntavaaleissa Vihreät koki melkoisen tappion, ja silloin STT kysyi Vihreiden entisiltä puheenjohtajilta syitä tappioon (IS 19.6.2021). Ex-puheenjohtajat kritisoivat erityisesti vihreiden hiljaiseloa talouspolitiikassa. Ville Niinistö kirjoitti blogissaan, että  ongelmana ei ole se, että vihreiden talouslinja olisi ”siirtynyt vasemmalle” vaan se, että puolue on lähes kadonnut talouskeskustelusta.

Nyt ilmastoasioista puhutaan enemmän kuin koskaan ennen. IPCC julkaisi juuri uuden ilmastoraportin, jonka mukaan ilmastotoimiin pitäisi ryhtyä heti eikä kohta. Siitä huolimatta Vihreiden kannatus on pohjamudissa. Siihen on montakin syytä:

1.       Muut puolueet ovat ottaneet ilmastoasiat agendalleen. Puolueilla Vasemmistoliitosta Kokoomukseen on nykyisin ilmastopoliittinen ohjelma.

2.       Ilmastokriitikot ovat saaneet lisää jalansijaa ja jopa IPCC:n raportteja kyseenalaistetaan. Ilmastonmuutosten tutkimus on erittäin haastavaa eivätkä tiedeyhteisöt ole yhtä mieltä siitä mitä pitäisi tutkia ja miten ja ovatko tulokset luotettavia.

3.       Vihreille ei ole uskottavaa talousagendaa. Talous on politiikan tärkein osaamisalue.

Kuvaavaa on talousosaajan ja yrittäjän Timo Huhtamäen kommentit hänen luovuttuaan tavoittelemasta Vihreiden varapuheenjohtajuutta  (Verkkouutiset 15.5.2019).” Huhtamäen mielestä Vihreiltä puuttuu realistinen kuva valtiontalouden kantokyvystä. Hän sanoo, että Suomen talous nojaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Sen takia vihreiden tulisi parantaa suhdettaan elinkeinoelämään. Hänen mukaansa valtaosa Helsingin vihreistä näkee asiat toisin. Hän kertoo saaneensa ”erilaisia kommentteja ja vihjauksia”. – Viitattiin jopa johtamistyön kokemattomuuteen, vaikka olen ollut pörssiyhtiöiden konsernijohtoryhmissä ja johtoryhmän jäsen 9 viimeistä vuotta. Huhtamäki pohtii myös puolueen sukupuolijakaumaa. Hänen mielestään on hyvä, että eduskuntavaaleissa niin moni nainen pääsi läpi, mutta hän ihmettelee, miksi hänen itsensä oli vaikea löytää naisilta tukea, kun hän pohti varapuheenjohtajan tehtävää.– Julkisesti tuekseni ei suostunut yksikään nainen, miehiä olisi ollut tarjolla vaikka kuinka.”

Mitä tästä pitäisi ajatella? Ehkä sitä, että Vihreät ei ehkä sittenkään ole vakavasti otettava poliittinen puolue vaan jotakin muuta.

Miksi jätin Vihreän politiikan?

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut luonnosta, retkeilystä metsissä, luonnon kokemisesta. Olin mukana jo teini-iässä, kun tietoisuus luonnonsuojelusta alkoi Suomessa kasvaa, ja alettiin puhua puiden suojelemisesta hakkuilta. Olen myös aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta. Halusin vaikuttaa ympärilläni oleviin asioihin ja yhteiskuntaan, en vain olla sivustakatsoja. Kiinnostukseni politiikkaan kasvoi näistä lähtökohdista, minkä vuoksi innostuin, kun minua pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi Vihreiden listalle. Siitä alkoi poliittinen urani – joka tosin jäi hyvin lyhyeksi, koska muutin toiselle paikkakunnalle uuteen työhön – mutta ehdin olla mukana puolueen paikallis- ja valtakunnallisessa politiikassa.

Vasta myöhemmin minulle kirkastui, mitkä tekijät ovat keskeisiä maailmanlaajuisessa ympäristöliikkeessä. Monet asiat vaikuttivat siihen, että minun on ollut vaikeaa enää olla mukana Vihreässä liikkeessä. Mainitsen muutamia näistä kohdista alla.

1.      Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin Vihreä talous

Minua ärsytti jatkuvasti se, että Vihreillä ei ollut uskottavaa talousohjelmaa, jolla olisi todellista merkitystä esimerkiksi kansantaloudelle tai kunnan taloudelle. Suomessa oli toki muutamia Vihreitä, jotka olivat hyvin aktiivisia talousasioissa, mutta  kokonaisuutena minulle tuli sellainen käsitys, että Vihreille talouskysymykset eivät ole keskeistä politiikan sisältöä. Pikemminkin sellaista ovat sosiaalinen yhdenvertaisuus, sukupuolten tasa-arvo, vihreä energia ja tuolloin erityisesti ydinvoiman vastaisuus. Tämä oli sinänsä sääli, koska silloin - ja varsinkin nyt - politiikassa tarvitaan näkemystä yhteiskunnan talouden toiminnasta ja taloudellisten ongelmien hallinnasta. Talouskysymysten hallitseminen on politiikassa toimijan tärkein taito.

2.      Vihreä liike on sekoitus ideologiaa ja uskontoa

Monissa asioissa minusta tuntui, että Vihreä liike on enemmänkin ideologia tai uskonto kuin politiikkaa. Alkuvaiheessahan Vihreä liike yhdistettiin pohjimmiltaan malthusilaiseen ja ihmisvastaiseen ideologiaan, kuten suomalaisen vihreän ajattelijan Pentti Linkolan ulostuloista saattoi nähdä. Sen mukaan maapallon selviytyminen on tärkeämpää kuin ihmiskunnan selviytyminen. Sitä ei ehkä pidetty tuolloin ekofasismina, mutta ilmiölle ei oikein voi antaa mitään muuta nimeä, jos ymmärtää oikein sen perustavanlaatuisen merkityksen. Maailmassa on paljon kauheita esimerkkejä tällaisesta ihmisyyden vastaisuudesta. Syvimmiltään ekovihreys on lähes uskonnollinen ideologia, joka uskoo ihmisen olevan parasiittimainen luonnon vihollinen, ja globaalin vihreän liikkeen olevan messias, joka pelastaa maapallon.

On varmasti tärkeää edistää sosiaalista ja sukupuolten tasa-arvoa, mutta vihreät ovat tehneet feminismistä keskeisen osan poliittista agendaa, ja julistautuneet feministiseksi puolueeksi. Feminismi ei ole äärimmilleen vietynä välttämättä edistänyt sukupuolten tasa-arvoa objektiivisesti tai neutraalisti, vaan se on saattanut jopa johtaa miesten syrjintään. Koin että minulle miehenä Vihreät ei ollut oikea puolue.

3.       Onko Green economy ratkaisu energiaongelmiIn?

Vähitellen aloin myös käsittää, että Vihreiden ehdottamat energiapolitiikan välineet olivat ongelmallisia. Oli vaikea ymmärtää, mikä on Vihreiden ratkaisu energiantarpeen kasvuun. Heidän mukaansa energiantuotanto ei saanut perustua vesivoimaan eikä siihen aikaan 2010-luvulla ydinvoimaankaan, eikä tietenkään uusiutumattomiin energianlähteisiin. Jopa jätteiden ja puun polttaminen on nähty haitalliseksi. Energiahuolto olisi pitänyt turvata uusiutuvilla energiamuodoilla kuten aurinko- ja tuulivoimalla, ja myös eräillä sangen hypoteettisilla energiamuodoilla, jotka olivat vasta kehitysvaiheessa. Tämä energiapoliittinen lähestymistapa on tietenkin gobaalisti ajateltuna lähes katastrofaalinen. Jos tällaista energiapolitiikkaa toteutettaisiin nyt kehitysmaissa, se voisi johtaa jopa näiden maiden energiapulaan, köyhtymiseen ja nälänhätään. Vain rikkailla mailla on varaa turvata energiahuoltonsa yksinomaan muilla kuin fossiilisilla energialähteillä.

Lopuksi, yllä oleva ei tarkoita, ettenkö olisi perusasenteiltani vihreä. Päinvastoin minulle ekologia ja luonto ja luonnonsuojelu ovat edelleen erittäin tärkeitä asioita, ja haluan edistää niitä. Koen kuitenkin, että voin toteuttaa vihreää ja ekologista elämäntapaa kuulumatta erityisesti sitä varten perustettuun puolueeseen.