Keskustelufoorumeissa on ollut viime aikoina paljon
keskustelua wokeismin tai ”woken” ja vasemman siiven yhteiskunnallisen
katsomuksen välisestä yhteydestä.
Woke tarkoittaa valveutuneisuutta yhteiskunnallisten
epäkohtien kuten rotuennakkoluulojen tai syrjinnän suhteen. Sitä on alettu 2010-luvulla
yhä enemmän käyttää yhteismerkityksessä tarkoittamaan herkkyyttä havaitsemaan
eri tavoilla näyttäytyvää sosiaalista epätasa-arvoa, naisten aseman epäkohtia
ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää. Wokeismiin on joissakin maissa liitetty
myös ympäristötietoisuus ja ilmastopoliittisuus.
Wokeismi on laajasti käsitettynä yhteiskunnallisen
valveutuneisuuden suuntaus, jossa nähdään länsimaisten yhteiskuntien olevan
epäonnistuneita yhdenvertaisuuden edistämisessä.
Ei ole ihme, että wokeismi on leimallisesti
yhteiskunnallisen vasemmiston liike. Sitä ei ole kenties sellaiseksi alun
alkaen mielletty, mutta vuosien kuluessa se on tullut ilmeisemmäksi. Eräissä
maissa on alettu puhua jopa vasemmistolaisesta poliittisesta liikkeestä. Jotkut
käyttävät termiä kulttuurinen marksismi.
Kun wokeismi on vallannut yhteiskunnassa alaa esimerkiksi
opetuksessa, korkeakouluissa ja mediassa, on käynyt ilmeisemmäksi, että tietyt
sen piirteet tekevät siitä lähes identtisen takavuosien vasemmistolaisuuden
kanssa. Kuuluminen tähän woke-joukkoon on alkanut olla edellytys sille, että
pääsee yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan, tutkijaksi, toimittajaksi tai
koulun tai yliopiston opettajaksi, tai että mielipiteet ylipäätään ovat
yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä ja tulevat kuulluksi tietyissä medioissa. Jos
kuuluu poliittisesti korrektiin joukkoon kuten feministit, transgender-ihmiset,
ilmastoalarmistit, vihreät tai vasemmistolaiset, on helpompi päästä
yhteiskunnassa hyväksyttyjen joukkoon. Kuulumattomuus tähän ryhmään taas voi
olla este tai hidaste henkilön etenemiselle tiettyyn asemaan yhteiskunnassa tai
tulemiselle kuulluksi yhteiskunnassa. Tällaiseen henkilöön kohdistuu jopa
cancelointia ja eristämistä. Tämä yhteiskunnallisen oikeaoppisuuden
korostaminen ei pohjimmiltaan eroa mitenkään 60- ja 70-luvun vaatimuksesta
poliittisesta oikeaoppisuudesta, joka avasi ovia yhteiskunnallisesti
merkittäviin asemiin.
Kirjailija James A Lindsay on todennut, että wokeismi on
fuusio uusmarxismin kriittistä teoriaa ja radikaalia aktivismia. Marxismi oli
alun perin talouspoliittinen aate. 1900-luvun alussa siihen liitettiin
kuitenkin yhteys freudilaisuuteen ja muihin sosiaalisiin teorioihin, jolloin
siitä tehtiin ennen kaikkea kulttuuria muokkaava yhteiskunnallinen aate. 60- ja
70-luvulla tämä marksismi oli radikaalia ja väkivaltaista, mutta lieveni sitten
katujen mellakoinnista muuttamaan yhteiskuntia koulujen ja yliopistojen kautta.
Nyt 2000-luvulla voidaan sanoa, että marksismi näyttäytyy juuri wokeismissa
yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivänä voimana. Mm. feminismin,
transgender-aktivismin ja jopa ekokapinaliikkeen taustoja on muutoin vaikea
ymmärtää.
Woke capitalism -termiä on alettu tarkoittaa ilmiöstä, jossa
yritykset tuotteistavat tiettyjä yhteiskuntaryhmiä, joiden syrjintään ja
epäkohtiin woke on tarttunut. Viime aikoina yhdysvaltalaiset sijoittajat ovat
alkaneet luopuneet vihreistä rahastoista tämän woke kapitalismin tai
”viherpesun” alkaessa herättää yleisössä vastareaktioita ( https://www.ft.com/content/026b736b-2e63-474a-acf0-12fa8729a188).
Woke-ideologia on totalitaarinen aate, jossa yksilö ei ole
yksilö, vaan uhri, koska kuuluu tiettyyn ryhmään. Woke-aate vie yksilöiltä oman
toimijuuden ja voiman olla yksilö. Woke on kollektiivista uhriutumista.
Woke on yhteiskunnan läpi infiltroiva vasemmistolainen aate,
joka on pukeutunut ”valveutuneisuuden” verhoon. Sinänsä valveutuneisuudessa ei
ole mitään vikaa, onhan tärkeää puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Tärkeää vain
on, että että historiaa luetaan ja siitä opitaan. Tässä tapauksessa
aatehistoriaa. Ja on silmiä avaavaa välillä seurata muutakin mediaa kuin Yleä
tai Helsingin Sanomia, jotta ymmärtää paremmin ajan aatevirtausten taustoja.