Informaatioleikkiä ilmastonmuutoksella

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Pasi Huovinen kirjoitti Kauppalehdessä 5.9.2019 että ilmastonmuutokseen liittyviä juttuja julkaistaan mediassa massoittain. Ja riippuen jutun aiheesta, ei julkaisu juuri näytä kulkevan minkäänlaisen seulan tai lähdekritiikin kautta. Hän toivoi juttuihin enemmän lähdekritiikkiä ja suhteellisuudentajua. Hän esimerkiksi toteaa, että luonnonmullistukset kuten tulivuorenpurkaukset voivat vaikuttaa arvaamattomasti ilmastoon. Ihmisten päästöt eivät ole ainoa ilmaston tilaan vaikuttava tekijä. Tämä on päivän selvää ilmastotieteilijöille, mutta medialla ja sitä kautta suurella yleisöllä vaikuttaa olevan vaikeuksia pitää tätä mielessä. 

Onkin hämmentävää kuinka paljon ilmastonmuutoshype on vallannut tilaa mediassa ja somessa lyhyessä ajassa. Jalkoihin ovat jääneet lähdekritiikki ja objektiivisuus. Ilmaston muuttuminen jos mikä on hyvin monitahoinen asia, eivätkä asiantuntijat missään mielessä ole siitä yhtä mieltä. Miten voisivatkaan kun esimerkiksi maapallon (!) lämpötilan mittaamisessakin on otettava huomioon mittaustulosten laajat luottamusvälit. Ja vielä jos asiantuntija – tai kuka tahansa - uskaltaa kyseenalaista ilmastonmuutoshypetyksen, hänet teilataan enemmän tai vähemmän julkisesti.

Ilmastoahdistuksen sijaan itse kärsin siitä, että erityisesti lapsia ja nuoria ahdistetaan tällä vaikealla makrotason ongelmalla. Kun somevaikuttajat ja julkkiksetkin helposti menevät mukaan ajan ilmiöihin, on selvää, että ahdistus leviää helposti ihmisiin, joilla ei käytännössä ole mahdollsuutta käsitellä asiaa omassa mielessään realistisesti. En esimerkiksi kovin korkealle arvosta sitä, että lapsille kerrotaan ainoan oikean matkustustavan Amerikkaan olevan purjehtiminen (joka siis vaatii paljon polttoaineella tapahtuvaa apujoukkojen ja materiaalien kuljetusta, materiaalien valmistusta yms.) ja että lentämisen kuuluukin aiheuttaa ahdistusta, jota tulisi jollakin tavalla kompensoida eli hyvittää. Kaikki kunnia Greta Thunbergille, mutta toivoisi että tempaus jäisi ainoaksi laatuaan. Ei tällä tavoin ratkaista (mahdollista) ilmastonmuutosta.

60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa nuorina kärsimme ydinsodan pelosta. Se oli sentään jotenkin realistinen pelko ja kuitenkin helposti käsitettävissä. Täytyy toivoa, että nykyajan lapset eivät kärsi kohtuuttomasti tästä ilmastohysteriasta. Pelko ei muuta ihmisiä, vaan tieto. Oikea tieto siis.

Ikäihmisten hoidossa sanoista tekoihin

Niin kauan kuin muistan, ikäihmisten hoidosta – tai pikemminkin sen puutteesta – on puhuttu Suomessa. Poliitikot ovat yleensä liikuttavan yksimielisiä siitä, että ikäihmisten hoidon laatua pitäisi parantaa. Vetoomuksia laadun kehittämiseksi ja mm. hoitajamitoituksen korjaamiseksi on tehty vuosikausia. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eikä olisi tapahtunutkaan nytkään ellei räikeitä tapahtumia Pohjanmaalla olisi tullut ilmi. Joku voi tietysti väittää, että kyseessä on vain vaalien alla aina kiehuvasta kattilasta. Oli niin tai ei, uskon, että vanhusten hoidon laadun tuominen poliittisen keskustelun ytimeen nyt on tervetullutta. Ongelmia on ollut etenkin yksityisissä asumispalveluyksiköissä. Ylen mukaan (12.2.2019), vaikka viime viikkojen kohu on aiheuttanut selvän piikin aluehallintovirastoille tehtyihin kanteluihin, on ainakin osassa aluehallintovirastoja saatu näyttöä vanhustenhoidon ongelmista jo pitempään. 

Ikäihmisten niin kuin muidenkin ihmisten hoitoa ei voi kehittää pelkästään yhtä parametria – tässä tapauksessa hoitajien määrää – muuttamalla. Sen korjaaminen on kuitenkin eräs tärkeimmistä toimenpiteistä, joita nyt voi tehdä. Hoitajamitoitus tulee korjata asianmukaiseksi ja mahdollisimman pian. Se ei saa jäädä poliittisen pisteidenkalastelun jalkoihin vaan oikeasti toimeen on ryhdyttävä lainsäädännöllisin keinoin. 

Hoitajamitoituksen nosto korjaisi mm. sen vääristymän, että hoitajat eivät nykyisin ehdi tekemään sitä mihin heidät on koulutettu ja palkattu: hoitamaan vanhuksia. Pyykkääminen ja siivoaminen ei ole sitä ydintehtävää, vaan siihen on palkattava riittävää henkilökuntaa.

Hoiva- ja asumispalvelut ovat bisnestä, haluttiin tai ei. Bisneksessä ei pidä kuitenkaan olla sokea sille millä kentällä pelataan. On eri asia tehdä sellua kuin hoitaa ihmisiä. Sosiaalitoimiala on ihmisten hoitamista, ja siksi sitä – kuten päivähoitoakin – tulee tehdä ihmiset edellä. On yrityksen kannalta taitamattomuutta olla näkemättä tätä. Poliittisesti yksityiset hoivapalvelujen tuottajat ovat jo saaneet lokaa niskaan, ja se näkyy nyt myös omistajien ärhäköitymisessä ja kurssien laskussa. 

Nyt on poliittisesti ja taloudellisesti aivan tuhannen taalan paikka korjata kuntien tekemät sopimukset yksityisten palveluntuottajien kanssa. Viime kädessä kunta vastaa asukkaansa hoidosta. Jos ostopalvelusopimus on huonosti laadittu – niin kuin se usein on kunnallisella puolella – ei voi yritykseltä paljoa vaatia. Jos sopimukseen kirjataan hoitajamitoituksen ohella myös hoidon, laitoshuollon ja muiden oheistoimintojen sitovat kriteerit, niitä voidaan valvoa ja sanktioida. Muutoin on kunnissakin turha marista. 

Ikäihmisten hoidon laatua pitäisi kiireesti korjata. Lainsäätäjät ovat tässä avainasemassa. Valvoville viranomaisille pitää antaa selkeät eväät ja selustatukea lainsäädännön keinoin. Suomessa kun tuppaavat maan hiljaisten asiat aina päätymään sinne kiireettömien asioiden laatikkoon.