Suuri feminisaatio

Jukka Savolainen kirjoittaa Verkkouutisten kolumnissa

https://www.verkkouutiset.fi/a/suuri-feminisaatio-ja-suomalaiset-instituutiot/?fbclid=IwdGRjcAN2mahjbGNrA3aZVWV4dG4DYWVtAjExAAEeIOKN5OE1hmMt3htoGx0JFoGkiw34xZxdpTVw7xiondfGv14u9xPyqdaZwwM_aem_ZofvWQNaUrGBMhOUjyNVQw#2102d63b terävästi ”Suomalaisen Klubin jäsenyyspäätös herätti moraalisen raivon samalla, kun naisille suunnatut klubit ja verkostot kukoistavat”.

Sanna Ukkola kirjoitti samasta aiheesta Iltalehdessä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2a79b055-a9a7-4b5e-bda7-4ec9ef4401e1 ”Jos miehille ei saa olla kerhoja, lopetetaan sitten myös naisten kerhot – ja katsotaan, kuka itkee ensin.”

Kuten Savolainen kirjoittaa, Suomessa on totuttu pitämään naisten vahvaa näkyvyyttä politiikan ja instituutioiden johdossa kansallisena ylpeydenaiheena. Mutta samalla on syytä kysyä: mitä seurauksia tällä naisvaltaistumisella on ollut instituutioiden toimintakulttuurille?

Amerikkalaisessa keskustelussa tätä ilmiötä on alettu kutsua Suureksi feminisaatioksi.  

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan kun naisista tulee enemmistö päätöksentekoketjuissa, instituutiot alkavat suosia turvallisuutta ja inkluusiota avoimen kilpailun ja meritokratian kustannuksella. Savolaisen mukaan tämä ei ole moraalisesti väärin — mutta se muuttaa yhteisöjen psykologista rakennetta tavalla, joka voi heikentää suorituskykyä, totuuden etsintää ja riskinsietokykyä. Hän jatkaa kouluista: ”PISA-tulokset ovat laskeneet vuodesta 2006 lähtien kaikilla osa-alueilla, ja samaan aikaan koulu on muuttunut naisvaltaiseksi sekä henkilöstörakenteeltaan että toimintakulttuuriltaan. Inkluusion nimissä yhä heterogeenisemmät oppilasryhmät on koottu samoihin luokkiin, kilpailua on vähennetty ja tunne- sekä hyvinvointipuhe on noussut pedagogiikan ytimeen. Tuloksena on koulutusjärjestelmä, jossa turvallisuus, tasaisuus ja loukkaantumisen välttäminen ovat nousseet tärkeämmiksi kuin suoritustaso, erotteleva arviointi ja kurinalainen oppiminen. Kun mukavuus syrjäyttää vaatimuksen, oppimisen intensiteetti heikkenee — ja poikien motivaatio laskee ensimmäisenä.

Sama kulttuurinen logiikka näkyy myös lastensuojelussa, nuorisorikollisuuden torjunnassa ja viranomaisviestinnässä. Epämiellyttävistä aiheista vaietaan, koska rehellisyys voisi aiheuttaa pahaa mieltä. Empatiasta tulee helposti itsesensuuria, ja moraalisesta herkkyydestä kasvaa este totuudelle.”

Femininisaatioon liittyy myös toksisuus. Toksinen feminiinisyys tarkoittaa Savolaisen mukaan hajautettua sosiaalista painostusta ja moraalista mainekontrollia, joiden avulla poikkeavat näkemykset tukahdutetaan ilman virallista sensuuria. Washington Post -sanomalehden kolumnisti Meghan McArdle on kuvannut tätä “epäsuoraksi aggressioksi”: ei suoria hyökkäyksiä, vaan mainekampanjoita ja ryhmäpainetta, jotka ajavat yksilöitä mukautumaan. Helsingin Suomalaisen Klubin tapaus ja siitä herännyt kritiikki on osoitus feminismin ryhmäkontrollista ja epäsuorasta aggressiosta: yksinomaan miehille tarkoitettu yhteisö on feministisessä maailmassa mahdottomuus – vaikka vain naisille tarkoitettuja instituutioita on paljon -  ja sitä on pyydettävä anteeksi.

Tässä ei voi olla ajattelematta monia canceoituja miesartisteja ja -ohjaajia. Juuri cancelointi on eräs tällaisen kollektiivisen feministisen toksisuuden ydinesimerkkejä. Laajalla liikkeellä ja yhteisvoimin saadaan nujerrettua miehiä, jotka koetaan naisille vaarallisiksi. Myös woken erilaisten ilmiöiden kyseenalaistaminen herättää toksisen feminiisyyden rintaman taisteluun. Vihervasemmistolainen ideologia ja feminismi kulkevat käsi kädessä. Ne ovat omineet feminismin tasa-arvoa hakevan ideologian ja tehneet siitä vasemmiston aseen. Juuri vastikään se oli sisällytetty vasemmistonuorten sosialistiseen, taisteluun kutsuvaan pamflettiin.  

Kehitysmaiden ongelmat ovat länsimaiden syy?

Haitin ongelmat jatkuvat. Aseistetut jengit hallitsevat mm. Haitin pääkaupunkia lähes kokonaan. Maassa ei ole infrastruktuuria eikä toimivaa hallitusta. Maailman ruokaohjelman mukaan miljoonat ihmiset ovat nälänhädän vaarassa.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen totesi 13.3. Ylen Aamussa, että ” Haiti oli ensimmäinen maa, jossa orjat vapauttivat itsensä. Ikään kuin kostoksi tästä, osoittaakseen, että orjien vapauttaminen ei kannata, ulkovallat laittoi Haitille kaikenlaisia kostotoimenpiteitä, jotka kesti kymmeniä vuosia. Ja näiden seurauksena maa on hyvin heikko valtio.”

Teivainen edustaa vasemmistolaisesti ajattelevia intellektuelleja, jotka ovat omaksuneet vuosikymmenten ajan tämän ”mantran”: ulkovallat (erityisesti siis länsimaat) ovat omalla toiminnallaan halvauttaneet maiden kehityksen. Kolonialismi, orjakauppa, luonnonvarojen riistäminen jne.

Magatte Wade on syntyjään senegalilainen yrittäjä ja tunnettu luennoitsija ja influensseri. Hän on kommentoinut Afrikan köyhien maiden kehitystä ja tilaa. Hänen mielestään 1800–1900-luvun kolonialismi ei ole syy siihen kuinka huonossa jamassa Afrikan maat nyt ovat. Syy on maissa itsessään. Tärkein syy on marxismi-sosialismi, johon maat ovat turvautuneet itsenäistyessään. Hänen mukaansa kaikki 60-luvulla itsenäistyneiden Afrikan maiden johtajat olivat sosialisteja tai osa jopa kommunisteja. Sosialistinen järjestelmä ei rakentanut hyvinvointia Afrikassa niin kuin se ei ole tehnyt muuallakaan. Koska yrittäjyyttä ei ole, maiden talous ei ole terveellä pohjalla.

Ongelmissa olevia maita tulee auttaa, ja auttajina ovat ne, joilla on rahaa ja ruokaa ja apuvoimia lähetettäväksi. Mutta mailla itsellään on vastuu siitä, että ne tekevät parhaansa, jotta olot paranisivat.

Kehittyvät maat, Haiti mukaan lukien, ovat itse vastuussa oman maansa kehityksestä. Länsimaat ovat aina 60-luvulta lähtien  - ja jo 1800-luvun lopun kristillisestä lähetystyöstä lähtien – yrittäneet auttaa kehittyviä maita jaloilleen. On annettu rahaa, järjestetty asiantuntijoita infrastruktuurin rakentamiseen, annettu ruoka-avustusta jne. Silti maat eivät ole päässeet jaloilleen tämän yli 60 vuoden ajanjakson aikana. Eivätkä pääsekään, jos länsimaat syyttävät itseään koko ajan ja syytävät vain lisää ja lisää apua välittämättä ollenkaan siitä, mikä maan sisäinen tilanne on. Monissa Afrikan maissa  - ja myös Haitissa -  on valtaa pitävillä kyllä rahaa aseistaa nuoria miehiä omiin sotajoukkoihinsa, usein Venäjän tai Kiinan taustavaikuttamisen avulla, mutta ei asukkaiden hyvinvoinnin takaamiseen. Mailla itsellään on vastuu omien kansalaistensa hyvinvoinnista, valtion rakentamisesta ja infrastruktuurin luomisesta. Sitä vastuuta ei voi paeta vuosikymmenestä toiseen syyttämällä länsimaita riistämisestä ja kolonialismista. Sen tunnustaminen olisi ensi askel rauhanomaisen yhteiskunnan rakentamiseksi kehittyviin maihin.