Työsuhde on toksinen valtasuhde

Suomessa on nyt  keskusteltu kahdestakin median ulostulosta, jotka liittyvät koettuun yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Toisessa näyttelijä Amanda Palo kehotti myymälävarkaustilanteessa vain katsomaan muualle, koska hän ymmärtää varkaan varastavan omaan tarpeeseensa, ja että mahdollinen lisääntynyt varastaminen on nykyhallituksen syytä.

Toinen keskustelu lähti vapaaehtoisesti työttömäksi ryhtyneen Alma Tuuvan kommenteista, joissa hän sanoi, että ”Työ ei oikeastaan koskaan tuntunut hyvältä”. Hänen mukaansa ” työsuhde on usein toksinen valtasuhde, jossa työnantaja käyttää työntekijää hyväkseen”.

Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta tuntuu siltä, että tämä on ehkä – ainakin nuoren sukupolven – laajempikin ajattelutapa. Ajatellaan, että he tekevät näin koska he oirehtivat, ja perussyy on aina heidän ulkopuolellaan, yhteiskunnassa.

Ihmisillä ei tunnu itsellään olevan mitään vastuuta. Ongelmien perussyyt ulkoistetaan muualle, yhteiskunnan epäkohtiin. Itsessä ei ole mitään vikaa. Tai on, se, että he oirehtivat koska yhteiskunta oirehtii. E.m. tapauksissa ilmeisesti siksi, että hallituksen talouspolitiikka ajaa ihmiset heikompiosaisiksi.

Muutoinkin nuorten ongelmia kuten köyhyyttä, jengirikollisuutta ja huumeiden käyttöä, pidetään aina jonkinlaisena oireena. Niitä pidetään oireena jostakin yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka pitäisi ensin ratkaista ennen kuin nämä epäkohdat poistuvat. Tätähän me olemme kuulleet 60-luvulta asti Suomessa ja muuallakin Pohjoismaissa. Sen sijaan kukaan ei puhu siitä, mikä on yksilön oma vastuu. Mitä yksilö itse voisi  tehdä oman elämänsä rakentamiseksi ja oman onnen löytämiseksi ja työn tekemiseksi? Voiko ihminen itse olla vastuussa itsestään? Miten ihminen voisi itse rakentaa yhteiskuntaa? Meillä sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa Pohjoismaissa ei ole tapana käydä tällaista keskustelua.

Heikommassa asemassa olevia tulee toki auttaa kaikissa yhteiskunnissa. Mutta ei ole tarkoitus, että ihmiset tieten tahtoen heittäytyvät turvaverkkojen varaan, koska he vain haluavat niin. Eikä ole tarkoitus, että on sallittua rikkoa lakia (varastaa kaupasta) jos on köyhä. Muutoin me kuljemme samaa tietä kuin Kalifornia, jossa poliisit eivät saa pidättää ketään myymälävarkaudesta, jos varastetun tavaran arvo on alle 950 dollaria.

Ja jos suhde työhön on niin sairas, että sitä pidetään toksisena valtasuhteena, jotakin on todella pahasti pielessä asennoitumisessa itseen ja yhteiskuntaan.

Mitä on vastuullinen sijoittaminen?

Pankissa sijoituksiani tarkasteltiin vastuullisuuden kannalta. Profiiliini oli ilmestynyt sijoitusteni vastuullisuuden tasoa kuvaava kuvaaja .Vastuullisuuteni oli 62 % kun pankin suositus on 80-100 %. Tuli vähän nöyryytetty ja syyllinen olo.

En ole mikään ammattisijoittaja. Olen sijoittanyt toistakymmentä vuotta, viimeiset 5 vuotta aktiivisesti. Olen pitänyt ajallista, alueellista ja toimialahajauttamista tärkeimpänä sijoittamisen ohjenuorana. Olin siinä väärässä. Tärkein on vastuullisuus. Pankin mielestä.

ESG on tullut mukaan markkinatalouden mekanismeihin v. 2004, jolloin se lanseerattiin YK:n ja useiden eri maiden isojen yritysten yhteisenä julkilausumana. Tämän tavoitteena oli löytää tapoja integroida ESG pääomamarkkinoille. Tämä periaate on integroitunut mm. EU:n taksonomiaan, jossa on ohjenuora jäsenmaiden markkinoille. EU:n sääntely asiassa kasvaa ja nyt ESG-raportointi on pakollista kaikille yrityksille, joissa on yli 250 työntekijää. EU-taksonomia listaa ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimia ja yritysten raportointivelvollisuus laajenee taloudellisten tietojen lisäksi myös siihen mitä yritys tekee ympäristövastuuseen liittyen. Ympäristörikokset heikentävät yrityksen vastuullisuustasoa ja kilpailuasemaa.

Pankit mainostavat vastuullisia sijoituskohteita esim. ESG-rahastoja portfiolissaan. On yrityksiä, joilta voi ostaa vastuullisuuden arviointia.

Vastuullinen sijoittaminen kuulostaa hienolta. Vastuullisuudessa on kuitenkin useita ongelmia.

Yritysten vastuullisuuden uskottavuutta voi olla vaikea todentaa, kun kriteerit vastuullisuudelle voivat olla arbitraarisia. Yhdenmukaista kriteeristöä on vaikea löytää, koska läpinäkyvyys näin abstrakteilla tasoilla voi olla heikkoa, toisin kuin perinteisillä yrityksen kirjanpidon tunnusluvuilla.

ESG voi myös olla ns. viherpesua, jolloin esim. vain yrityksen tai rahaston nimen muutoksella voidaan saada vaikutelma yrityksen hyvästä ekologisesta vastuullisuudesta.

Sijoittajan voi olla myös vaikea ymmärtää, miten sukupuolisen tasa-arvon parantaminen lisäämällä naisten määrää yritysten hallituksessa vaikuttaa yrityksen taloudelliseen suorituskykyyn.

ESG-vaatimukset eivät siis olleet alun perin markkinalähtöisiä, mutta niistä on tullut uusia yritysten ”mainoslauseita”, joilla toivotaan saatavan etuja kilpailijoihin nähden. ESG-vaatimukset ovat ulkopuolelta annettuja markkinoita ja sijoittajia ohjaavia standardeja, ja niistä on tullut vähä vähältä kuin länsimaiden markkinoita ohjaava sosialistinen agenda.  ESG-vaatimukset pyrkivät ohjaamaan sijoittajia ikään kuin sijoittajat eivät osaisi itse päättää sijoittaako esim. öljy-yhtiöihin tai aseteollisuuteen vai ei.

Sijoittajat eivät ole tyhmiä. ESG voi kääntyä itseään vastaan, kun sijoittajat vähitellen kyllästyvät ulkopuolelta tulleeseen ohjailuun. Sellainen ohjailu ei ole koskaan toiminut terveillä markkinoilla. Sen ovat osoittaneet sosialistiset talousjärjestelmät jo ajat sitten.