Köyhyys ja aliravitsemus - Miten kehitysmaat pääsisivät jaloilleen?

Kehitysmaissa kuolee vuosittain yli 8 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Suurin syy kuolleisuuteen ovat infektiotaudit, ennen kaikkea ripulitaudit. Tuberkuloosiin kuolee maailmassa vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin covid-infektioon on kuollut. Eniten tuberkuloosia sairastavia on Aasian (6 miljoonaa) ja Afrikan (3 miljoonaa) köyhillä alueilla. Aliravitsemus lisää infektioista johtuvien kuoleman riskiä. YK:n mukaan jopa 24.5 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista kärsii kroonisesta nälästä Pohjois-Afrikassa.

Björn Lomborg on tanskalainen tutkija ja kirjailija, Copenhagen Business Schoolin apulaisprofessori. Hän on kritisoinut YK:n kehittyvien maiden kehitysohjelmaa MDG:tä (Millenium Development Goals) siitä, että siinä kehityskohteita on liikaa (169 kpl) ja liian yleistasoisia (https://www.copenhagenconsensus.com/halftime). Sinänsä tavoitteet ovat hyviä: mm. äärimmäisen köyhyyden ja aliravitsemuksen voittaminen, infektioiden vähentäminen ja koulutuksen lisääminen. Tavoitteet ovat kuitenkin liian laajat ja kunnianhimoiset, jotta ne voisivat olla hyödyllisiä. Niissä tulisi olla enemmän tehokkuusharkintaa, ts. mihin toimiin kannattaa panostaa, jotta rahoille saataisiin maksimaalinen hyöty. Esimerkkinä siitä kuinka abstaktilla tasolla YK:ssa liikutaan, Lomborg esitti erään kehitystavoitteen kuvailun:  “…by 2030 ensure all learners acquire knowledge and skills needed to promote sustainable development, including among others through education for sustainable development and sustainable lifestyles, human rights, gender equality, promotion of a culture of peace and non-violence, global citizenship, and appreciation of cultural diversity and of culture’s contribution to sustainable development.” Mahdollisesti edes YK itse ei tiedä mitä tuo tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Lomborgin mukaan kustannustehokkaat tavoitteet olisivat ainakin seuraavat:

1.       Vastasyntyneiden ja lapsivuodekuolleisuuden vähentäminen

2.       Aliravitsemuksen voittaminen

3.       Perusterveydenhuollon järjestäminen

4.       Korruption kitkeminen

5.       Tehokkaamman peruskoulutuksen järjestäminen ja opettajien opettaminen

6.       Malarian voittaminen

7.       Pitkäaikaissairauksien hoidon tehostaminen

8.       Tuberkuloosin voittaminen

9.       Polion hävittäminen

10.   Lasten rokottaminen.

Listalla on siis neljä infektiotautia, viisi jos lapsikuolleisuuteen oleellisesti liittyvät ripulitaudit lasketaan mukaan.

Nämä tärkeimmät kohteet eivät vaadi suurta rahallista panostusta, mutta sillä rahalla voi saada paljon aikaan. Paljon enemmän kuin YK:n taivaita maalailevilla vihreillä ratkaisuilla. Kehitysmaiden syvimmät ongelmat eivät ole esimerkiksi ilmastoon liittyviä tai vihreään politiikkaan liittyviä. Ne ovat yksinkertaisia, mutta vuosisatojen ajan köyhiä ja aliravittuja kansoja vaivaavia ongelmia. Ne pitäisi ratkaista ensin ennen kuin mennään länsimaille tutumpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin kuten fossiilisen energian vähentämiseen. Meille länsimaalaisille tuberkuloosi ja polio ovat unohdettuja ja vähäteltyjä ongelmia. Näihin Lomborgin mainitsemiin yksinkertaisiin ongelmiin käsiksi käyminen vaatisi vain pientä rahallista panostusta, mutta maiden hyvinvointi paranisi oleellisesti.

Rokottautuminen on vastuullisuutta (Turun Sanomat 1.5.2018)

Viimeaikainen keskustelu rokotuksista on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut esille monia aikamme ilmiöitä. Ajallemme on tyypillistä yksittäisten kokemusten ja ns. pseudotieteen käyttäminen omien ratkaisujen perusteluina. Tieteellisellä keskustelulla ei tässä juuri ole sijaa, ja on oikeastaan turhauttavaa monesti kun ihmiset puhuvat toistensa ohi, toinen tieteeseen ja toinen omakohtaiseen kokemukseen perustuen.

Rokotusvastaisuus kuuluu aikamme tieteenjälkeiseen ilmastoon. Tiede ja näyttöön perustuva todistelu on menettänyt merkityksensä ja nyt enkeliparantaminen ja kokemuksellisuus on ihmisille merkittävämpää. Rokotuksin torjuttavat taudit ovat kuitenkin todellisuutta – niin kuin nyt nähdään laajoilla alueilla Euroopassa. Siellä rokotusten vähentyminen on johtanut laumasuojan katoamiseen ja vaarallisten tartuntatautien, kuten tuhkarokon, esiinmarssiin. Näemme tämän ilmiön kohta Suomessa, tuhkarokkoepidemiat ovat jo oven takana. Länsi-Suomessa rokotuskattavuus on jo kriittisen alhaalla. 

Rokotukset ovat osa lääketieteen valtavaa menestystarinaa: kaikkialla maailmassa tappavat tartuntataudit saatiin vähenemään ja katoamaan ja traagiset lasten infektiokuolemat lähes hävitetyksi. Nyt tämä perintö uhkaa romuttua. Ehkä siksikin, että emme näe vihollistamme ja luulemme, että se on kadonnut ikiajoiksi jonnekin. Mikrobit ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja epidemiat osoittavat niiden voiman silloin kun emme jaksa tai viitsi vastustaa niitä. 

On traagista, että vuosikymmenien menestystarinaa halutaan vähätellä pseudotieteen keinoin. Infektiolääkärit ovat Suomessa halunneet lisätä rokotuskattavuutta koko väestön keskuudessa ja halunneet lainsäädännön kautta myös sairaaloiden henkilökunnan osallistuvan näihin talkoihin. Kaikille tämäkään ei ole sopinut, itsemääräämisoikeuteen vedoten. Rokottautumisessa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kysymys  itsemääräämisen oikeudesta, vaan kysymys on ennenkaikkea vastuullisuudesta ja solidaarisuudesta muita ihmisiä kohtaan.