Koronapandemia – poikkeusolojen aika

Nyt tuli kuluneeksi 5 vuotta koronapandemian alkamisesta. WHO julisti Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti COVID-19-pandemian alkaneeksi 11. maaliskuuta 2020. Tätä ennen WHO oli jo tammikuun 30. päivänä 2020 julistanut kansainvälisen terveysuhkatilanteen (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC), mutta varsinainen pandemiastatus tuli vasta maaliskuussa, kun virus oli levinnyt laajasti ympäri maailmaa.

Pandemia oli katastrofi. Se oli pahin ihmiskuntaa globaalisti kohdannut katastrofi sitten toisen maailmansodan.

Alkuvaiheessa, ennen tehokkaan rokotteen keksimistä, vakavia hengitystieinfektioita nähtiin paljon. Teho-osastot Euroopassa kuormittuivat ja sairaaloiden poliklinikoille oli ambulanssijonoja. Tartuntoja yritettiin kaikin keinoin välttää koska pelättiin teho-osastojen kapasiteettien ylittyvän kaikkialla Euroopassa. Tartuntojen välttämisessä käytettiin suunenäsuojusta, korostettiin käsi- ja yskimishygieniaa sekä vähennettiin tietoisesti ihmisten välisiä kontakteja. Ihmisiä kehotettiin tekemään etätöitä. Lapset ja koululaiset neuvottiin pysymään kotona. Ikäihmisten luona vierailua kehotettiin välttämään.

Vuonna 2021 koronavirustautiin kuoli Suomessa 952 henkilöä, mikä oli vajaa kaksi prosenttia kaikista kyseisen vuoden kuolemista. Vuonna 2022 koronaan menehtyi 4 349 henkilöä, mikä vastasi lähes seitsemää prosenttia kaikista kuolemista. Eurostatin mukaan marraskuussa 2023 Suomessa havaittiin poikkeuksellisen korkea ylikuolleisuus, joka oli 40 prosenttia suurempi kuin vuosien 2016–2019 vastaavana ajankohtana.  Euroopan laajuisesti COVID-19:n vaikutukset kuolleisuuteen vaihtelivat huomattavasti maiden välillä. Esimerkiksi huhtikuussa 2020 Espanjassa ylikuolleisuus oli 80,5 %, Belgiassa 73,1 % ja Alankomaissa 53,8 %.

Tehokas mRna-rokote saatiin ennätysmäisen nopeasti, n. vuodessa epidemian alkamisesta. Sen kehittäminen oli suoranainen ihme, koska se perustui uuteen tekniikkaan. Rokote oli tehokas. Rokotuskattavuuden kasvun seurauksena v. 2021 vakavien tautitapausten määrät kääntyivät laskuun, vaikka tartuntoja edelleen tapahtui. Rokottamisella säästyttiin merkittävältä määrältä kuolemia. COVID-19-mRNA-rokotteet, kuten Pfizer-BioNTechin Comirnaty ja Modernan Spikevax, osoittautuivat erittäin tehokkaiksi estämään vakavaa koronavirustautia ja siihen liittyvää kuolleisuutta. Näiden rokotteiden käyttöönotto vähensi merkittävästi COVID-19:ään liittyviä kuolemia sekä Suomessa että laajemminkin Euroopassa. THL seurasi rokotettujen kuolleisuutta ajanjaksolla 1.10.2020–10.1.2022. Tulokset osoittivat, että rokotettujen kuolleisuus oli selvästi alhaisempi verrattuna rokottamattomaan väestöön. Euroopan osalta WHO arvioi koronarokotusten pelastaneen vuosina 2021–2023 yli 1,4 milj. ihmishenkeä. Koronarokotukset alensivat koronakuolleisuutta eri maissa 50–75 %. Euroopan tasolla mRNA-rokotteet ovat olleet keskeisessä asemassa pandemian hallinnassa. Euroopan komission mukaan nämä rokotteet ovat valmistaneet kehon immuunijärjestelmää tunnistamaan ja torjumaan COVID-19-virusta tehokkaasti, mikä on johtanut merkittävään kuolleisuuden laskuun.  mRNA-rokotteiden laaja käyttö on yleisesti ottaen ollut ratkaiseva tekijä COVID-19:ään liittyvien kuolemien vähentämisessä sekä Suomessa, että muualla Euroopassa.

Suomi selviytyi pandemiasta kohtalaisesti. Suureen pandemiaan varautuminen meni kuitenkin penkin alle. Oli varauduttu influenssaan ja korkeintaan muutamien kuukausien pandemiaan, mutta pandemia kestikin vuosikausia. Suojatakit, maskit loppuivat sairaanhoitopiirien varastoista ja huoltovarmuuskeskuksesta alkuunsa. Lisää ei saatu, koska oltiin riippuvaisia Kiinan tuotannosta. Pandemian takia Kiina tarvitsi suojaimet itse, eikä niitä enää saanut mistään. Seurasi epätoivoinen Euroopan laajuinen taistelu suojaimista, ja Suomeen hankittiin epäkurantteja suojaimia. Onneksi jossakin vaiheessa Suomeen saatiin omaa kuitukangastuotantoa, jolla suojatakkien ja suunenäsuojuksien kysyntään voitiin vastata. Sitä ennen ministeriöstä käskettiin oireettomienkin henkilöiden käyttää kangashuiveja ikäihmisten kotihoidossa, mikä oli infektiolääkärien mielestä ennenkuulumattoman huono ajatus. Sitten älyttiin käyttää muovisia, monikäyttöisiä visiirejä, jotka toimivat kohtalaisen hyvin.

Toinen virhe tehtiin koronatestauksien suhteen. STM määräsi rajoilla tehtävät massiiviset testaukset ulkomailta tuleville. Tämä testaus sitoi valtavasti terveydenhuollon henkilöstöä, joka oli jo ennestään kuormitettu epidemian hallinnassa. Testit olivat epäloogisia, koska yhdellä tulotestauksella ei juurikaan saada kiinni tartuttavia tautitapauksia. Tärkeämpää ja tehokkaampaa olikin se, että ohjattiin oireiset henkilöt pysymään kotiarestissa oireiden loppumiseen asti. Pandemian aikana tietämyksen lisäännyttyä myös kotiarestin pituutta voitiin lyhentää.

Kolmas virhe tehtiin kansalaisten etäännyttämisessä.  Tartuntojen estämiseksi ajateltiin, että ikäihmisten luona vierailujen kieltäminen olisi tehokas keino. Vierailut sallittiin korkeintaan ikkunan takaa. Sen sijaan ei luotettu siihen, että kansalaiset osaisivat itse päätellä oireistaan, voivatko he mennä oman vanhuksensa luokse vai ei. Tämähän on ollut ikäihmisten ja perussairaiden luona vierailemisen perussääntö kautta aikojen. Vanhukset eristettiin omaisistaan yksinäisyyteen järkyttävällä tavalla, viimeisiksi elinvuosikseen.  Myös lapset ja nuoret eristettiin kotiin, vaikka tiedettiin, että koulut ja oppilaitokset eivät ole merkittäviä tartuntalähteitä. Siitä oli näyttöä. Koulusta ja kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä osattomaksi jääminen jätti jälkensä lapsiin ja nuoriin.

Pandemiatoimista päätettiin paljolti STM:ssä. Pandemian alussa oli perustettu pandemiaan varautumisen koordinoivat ja operatiiviset ryhmät. Viime kädessä ratkaisut olivat kuitenkin ministerin itsensä tekemiä, sellaisen vaikutelman ainakin sai. STM ei kuullut THL:ää eikä varsinkaan omaa tartuntatautien neuvottelukuntaansa niin kuin olisi pitänyt. Pandemiatoimien perusteluissa oli ristivetoa STM:n ja sairaanhoitopiirien infektiolääkärien välillä. Infektiolääkärit eivät aina ymmärtäneet miksi jokin toimi määrättiin tehtäväksi, vaikka sen vaikuttavuudesta ei ollut mitään takeita, päinvastoin.

Vähitellen pandemia alkoi sammua. Se iski lopulta lähtömaahansa Kiinaan talvella 2022–2023. Tartuntoja alkoi ilmaantua, kun Kiinan hallinnon oli höllennettävä Zero Covid -politiikkaansa ja kokonaisia kaupunkeja koskevia karanteenisäännöksiään kansalaisten kiihtyvien mielenilmauksien vuoksi. Koska tiukkojen karanteenimääräyksien vuoksi kansalaisilla ei ollut kehittynyt lainkaan immuniteettia koronaa vastaan, koronaviruksen omikronvariantti levisi kulovalkean tavoin ja aiheutti valtavan epidemian koko Kiinassa. Kiinalla ei myöskään ollut tehokasta rokotetta. Kuolleiden määräksi arvioidaan 1,41 miljoonaa joulukuun 2022 ja helmikuun 2023 välisenä aikana Kiinassa.

Pandemia opetti paljon sekä Suomessa että maailmalla. Varautuminen pitkäkestoisiin poikkeusoloihin on toivottavasti parantunut. Toivottavasti myös ruohonjuuritason ammattilaisten ääni kuuluu jatkossa paremmin kun poikkeusolojen hallintaan tähtääviä toimia suunnitellaan ja toteutetaan.

 

 

Pandemia – voiko kansalaista käskeä?

Pandemia toi esiin – ainakin länsimaissa - yhteiskunnasta tärkeän rajalinjan. Kun toiset halusivat suojella kansalaisia vakavan taudin aiheuttamilta seurauksilta ja terveydenhuoltoa ajautumasta kaaokseen, toiset kapinoivat ja suhtautuivat skeptisesti itsemääräämisoikeuteen puuttuviin määräyksiin.

Aikaisemminkin tartuntatautien torjunnassa on jouduttu koskemaan yksilölliseen päätäntävaltaan. Voimakkaimmin tämä näkyi – ei niin kauan sitten -  lepran aikana, jolloin siihen sairastuneet eristettiin yhteiskunnasta, jotkut lopuksi iäkseen. Tuberkuloosipotilaita jouduttiin sijoittamaan parantoloihin. Tulirokkolapsia otettiin lasten infektiosairaaloihin, joihin edes vanhemmat eivät päässeet sisälle. Nämä siksi, että potilaat eivät levittäisi tautia perheessään ja yhteiskunnassa. Syynä oli aluksi se, että ei tiedetty miten taudit leviävät ja myöhemminkin se, että siihen ei ollut tehokasta hoitoa.

Yksilönvapauteen koskevat rajoitukset tulivat globaalisti käyttöön pandemian alkaessa v.2020. Kiinassa toimet vietiin äärimmilleen aina v.2022 joulukuuhun saakka. Covid-19 oli maailmanlaajuinen terveysuhka. Maailma, ja WHO, heräsivät tähän melko myöhään v. 2020 kun kävi ilmi, että sairaustapaukset ovat niin vakavia, että sairaala- ja tehohoitoa tarvitsevat täyttivät nopeasti sairaalat kaikkialla maailmassa ja kuolleisuus oli korkea. Suomessakin Covid-infektio määriteltiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi, mikä lain mukaan tarkoittaa, että väestön suojelemiseksi viranomaiset voivat käyttää henkilöön kohdistuvia pakkokeinoja. Suomessakin annettiin ohjeita käsihygieniasta, eristämisestä, maskien käytöstä, vanhainkotien vierailuista ja rokotuksista.

Voiko kansalaista käskeä? Missä menee raja?

Suomessakin heräsi keskustelu kansalaistottelemattomuudesta. Tartuntatautilaki on mielenterveyslain lisäksi ainoita lakeja, jotka sallivat yksilön vapauteen puuttuvia toimia. Tämän lain käyttö herätti suomalaisessa liberaalissa, yksilökeskeisyyttä korostavassa ilmapiirissä voimakkaita reaktioita. Ihmiset nousivat vastarintaan, osa ihan periaatteenkin vuoksi, ja kieltäytyivät käyttämästä maskia tai olemasta kotieristyksessä tai ottamasta rokotteita.

Suomessa sairaalahoitoon ja teho-osastohoitoon joutuneista valtaosa oli kokonaan rokottamattomia. Myös kuolleiden joukossa rokottamattomuus korostui. Teho-osastojen kuormittuessa leikkauksia joudutiin siirtämään. Sairaaloiden työmäärä oli pandemian aikana valtava.

On hyvä tehdä pandemiakauden tilinpäätös ja pohtia rajoitustoimien oikeutusta. Mutta ennen sitä täytyy muistaa, että Covid-pandemia oli globaali hätätila kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Suomessa – puhumattakaan muista maista - elettiin siinä rajalla, voitiinko muita kuin koronapotilaita enää ylipäätään hoitaa teho-osastolla. Se olisi vääjäämättä johtanut heidän kuolemaansa.  Sitä vasten katsottuna on pienisieluista pohtia, koskettiinko tarpeettomasti ihmisten itsemääräämisoikeuteen.