Pojat ja miehet eivät kelpaa!

 Onnea miehet! Tänään on Kansainvälinen Miestenpäivä. Sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta miesten hyvinvoinnista ja miesten roolimalleista yhteiskunnassa.

Suomessa on puhuttu viime aikoina poikien ja miesten asemasta yhteiskunnassa. Tänään julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että pojille tehdään huomattavasti tyttöjä useammin päätös koulussa tarvittavasta tuesta. Tilaston koonnut Vertikal Oy:n tutkija kommentoi tulosta sanomalla, että poikien suurelle osuudelle tuen saajissa ei ole mitään selkeää selitystä, mitkään taustamuuttujat eivät selitä sitä. Siihen ei liity esim. suhteessa suurempi maahanmuuttajataustaisten osuus. Poikien suuri osuus tietyssä kunnassa ei korreloi minkään asian kanssa. Vaikuttaa siltä, että selittävänä tekijänä on lähinnä kunnan koulujen kulttuuri. Kun tehostetun ja erityisen tuen päätökset eivät perustu mihinkään selkeään kriteeristöön, pojat voivat joutua tehostetun tuen piiriin pojille tyypillisen käyttäytymisen perusteella, eivätkä välttämättä todellisten oppimisvaikeuksien takia. Tutkija kysyykin onko niin, että pojille tyypillistä käyttäytymistä suvaitaan kouluissa huonosti? Näyttää siltä, että kouluihin on luotu järjestelmä, jossa pojat näyttäytyvät epä­onnistujina: ”Pojat leimataan ongelmaksi”.

Helsingin yliopiston tutkija Harry Lunabba kritisoi nykyistä koulua sukupuolisokeudesta. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole sukupuolisensitiivinen eikä huomioi riittävästi erilaisia taustatekijöitä, jotka voivat vaikuttaa koulumenestykseen. Pojat nähdään pikemminkin ongelmana kuin voimavarana. Poikien erityislaatuisuutta ja pojille ominaista käyttäytymistä ei ymmärretä eikä osata. Seurauksena on, että pojat eriytetään erityisluokkiin ja heille annetaan opetuksen tukea, vaikka heillä ei olisikaan oppimisvaikeuksia. ”Poikien kiinnostuksen kohteet nähdään usein negatiivisessa valossa. Kun pojat tykkäävät pelata tietokonepelejä ja olla koneella, kauhistellaan ruutuaikaa. Samaan aikaan tyttöjen kohdalla mietitään, miten heidät saisi innostumaan koodauksesta.”

Pojista puhuttaessa korostetaan edelleen usein etuoikeutettua maskuliinisuutta ja samalla unohdetaan, että pojat ovat myös haavoittuvia. ”Mietin sitä, että missä nämä koulujen tukitoimia saavat pojat kokevat onnistumisen tunteita? Ehkä jossain koulun ulkopuolella.”

Pojat saavuttavat koulukypsyyden tyypillisesti tyttöjä myöhemmin. Esimerkiksi vielä yläasteella itseohjautuvuus voi olla monelle pojalle hankalaa, eli he hyötyisivät aikuislähtöisemmästä opetuksesta. Muutenkin Lunabban tutkimuksissa todettiin, että pojat pitävät enemmän aikuismaisesta lähestymisestä ja kurinpidosta, ei ”lässytyksestä”.

Poikia kohtaan sokeassa koulumaailmassa poikien suoritukset jäävät heikommiksi kuin tyttöjen. Se näkyy lukioon päässeiden osuuksissa ja korostuu vielä korkeakoulujen oppilasvalinnoissa. Naisistuminen on selkeä trendi koulutettujen keskuudessa.

 

Miesten ja naisten välille repeää arvokuilu

Suomalaisen psykologian tohtori Oskari Laitisen tänä vuonna Scandinavian Journal of Psychologyssä julkaistussa tutkimuksessa  selvisi, että naisten ja miesten kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (wokeismi) asenteet eroavat merkittävästi toisistaan. Naiset ovat tiedostavampia kuin tutkitut, pääasiassa yliopiston opiskelijoita olevat miehet. The Financial Times julkaisi helmikuussa 2024 tutkimuksen, jonka mukaan nuoret naiset ovat arvoiltaan yhä liberaalimpia ja nuoret miehet samaan aikaan yhä konservatiivisempia. Arvoerojen on kuvailtu jakavan vuosien 1997–2012 välillä syntyneen z-sukupolven kahtia.

Wokeismin aalto on käynyt USA:ssa läpi yhteiskunnan monet instituutiot kuten yliopistot, koulut, päiväkodit, työpaikat. Sen terävin kärki tosin saattaa olla taittumassa. Suomessa wokeismin kehitys ei ole ollut yhtä voimakas, ja voi olla, että suomalainen intelligentsija elää vielä wokeismin nousuvaiheessa.

Wokeismi on tavallaan 70-luvun marxismin jäänne, ja sen ideologiset tavoitteet yhteiskunnassa ovat samanlaiset kuin marxismilla oli: antaa vallan keskiöstä syrjäytetyille valta takaisin ja päästää ne hallitsemaan yhteiskuntaa syrjäytettyjen yksinvallalla.

 Wokeismi on syönyt yhteiskuntaa sisältäpäin. Se on tarkoituksella tai tarkoittamatta repinyt rikki perheiden instituutioita. Naiset eivät enää löydä paikkaansa perinteisessä perheessä, ja perheet ovat löyhien ihmissuhteiden takia hajonneet. Lapset ovat jääneet jonnekin vanhempien valtataistelun välimaastoon, ilman isän tai äidin tuomaa auktoriteettia ja turvaa. Lapsilta viedään turvallinen lapsuus. Heidän odotetaan jo ennen puberteettia mm. tiedostavan sukupuolen moninaisuus ja oma sukupuolisuutensa ja omaksuvan – useimmiten äidin – indusoiman genreideologian ja sukupuolisen liberalisoitumisen. Lasten ja nuorten kasvattamisen vastuu on vieritetty vanhemmilta opettajille.

 Auktoriteetteja ei enää ole.  Perheissä, kouluissa, työpaikoilla ei enää sallita tai arvosteta auktoriteetteja. Henkilöitä, jotka määräävät ja sanovat mitä kuuluu tehdä. Tai auktoriteettina pidetään nykyään henkilöä, jolla on parhaiten hallussa sukupuolen moninaisuuden terminologia ja kliseet ja joka ajattelee globaalisti vasemmistolaisesti. Muulla tavalla ajattelevat ajetaan vuorostaan vallan keskiöstä periferiaan, ja alistetaan feminismin ja transideologian alle.

 Samaan aikaan, kun wokeismi, feminismi, vasemmistolainen ja vihreä liike ja ilmastoalarmismi ovat leimallisesti naisten ideologioita, miehet ovat siirtyneet yhä arvokonservatiivisempaan suuntaan. Miehille perinteiset arvot ja yhteiskunnan pysyvyys ovat tärkeitä. Miehet arvostavat yhä useammin ydinperhettä, kristillistä arvokatsomusta ja oikeistolaista politiikkaa. Miesten asenteet ympäristökysymyksiin, maahanmuuttoon, sosiaalietuuksien kohdentamiseen ja sukupuolten väliseen tuloeroon ja sotilaalliseen puolustukseen ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi. Tällä voi olla merkitystä tulevan poliittisen kehityksen kannalta Suomessa ja globaalisti.

 

Kuka kasvattaisi lapsesi?

Erityisopettaja Aulikki Uski ja psykologi Keijo Tahkokallio ovat kirjoittaneet kirjan Kuka kasvattaisi lapsesi? Se kuvaa kriittisesti suomalaista koulujärjestelmä ja lasten kasvatusta perheissä ja kouluissa. Kirjoittajia haastateltiin Ylen aamussa 5.2.2024. Alla oleva on referaatti ko. haastattelusta.

Kirjoittajat olivat havainneet merkittäviä epäkohtia koulujen ja kotien kasvatusympäristöistä, ja löysivät näistä yhtymäkohtia lasten levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Uski kuvasi esimerkiksi, kuinka kouluissa on nykyisin isoja oppimisympäristöjä, vaikka tiedetään, että ne lisäävät lasten kuormittuneisuutta ja levottomuutta. Tietoa tästä on siis ollut olemassa, mutta silti sellaisia on luotu.

Kirjoittajien mukaan suomalaisen kasvatuksen perusongelma, joka heijastuu myös koulumaailmaan, on iso, pitkään jatkunut kasvatuskulttuurin muutos, jossa vanhemmat ovat vähän vähältä luovuttaneet vanhemmuuteen, aikuisuuteen liittyvää valtaansa lapsille. Tahkokallion mukaan lapset yhä enemmän päättävät, eivät pelkästään omista asioistaan, vaan samalla vanhempiensa asioista tai perheen asioista. On siirrytty lapsivetoiseen perhe-elämään, jossa lasten toiveet ja halut määräävät perheen rutiinit. Aikuiset ovat alkaneet tietyllä tavalla pelkäämään lapsia. He pelkäävät lastensa negatiivisia tunteita, joita tulee silloin kun lapsia pitäisi kasvattaa.  

Lapsen kasvu tapahtuu siinä vaiheessa, kun aikuinen joutuu pysäyttämään hänet. Pysäyttämään siihen rajaan, jolloin lapsi joko haluaa jotain, mitä hänelle ei kuulu antaa, tai sitten aikuiset haluavat, että lapset tekevät jotain, mutta lapset eivät haluakaan tehdä sitä. Silloin tulee taistelu, ja siinä tapahtuu lapsen kasvaminen. Nykyään liian usein aikuiset pelkäävät lapsen protestia ja ikään kuin menevät alta pois, jolloin siirrytään lapsivetoiseen järjestelmään. Se tarkoittaa siis sitä, että valta perheessä vaihtuu aikuiselta lapselle. Näyttää siltä, että aikuinen ei uskalla käyttää sitä valtaa, joka hänellä on eli päättää lapsen asioista ja lapsen elämästä, ja tulee siten luovuttaneeksi valtansa lapselle.

Aikuisen pelko siitä voiko lapselle sanoa ei, voi siirtyä kouluun. Koulussa tämä näkyy Uskin mukaan siinä, että lapset voivat sanoa opettajalle ”en minä tee, en minä halua!”. Uskille tuli koulussa nähdyn perustella tunne siitä, että jotkut lapset kuulevat vasta koulussa sanan ”ei”, tai sanat  ”tällainen ei vain käy”. 

Mielestäni tämä kuvaa laajempaa yhteiskunnan ongelmaa. Tuntuu siltä, että auktoriteetti on hukassa sekä vanhemmilla että opettajilla. Auktoriteetit ovat kaatuneet, koska mielipideilmasto ei suosi sellaisia. Mielipideilmasto suosii itsen merkityksellisyyttä, itsekeskeisyyttä, omapäisyyttä ja auktoriteettien kieltämistä.