Niin kauan kuin muistan, ikäihmisten hoidosta – tai pikemminkin
sen puutteesta – on puhuttu Suomessa. Poliitikot ovat yleensä liikuttavan
yksimielisiä siitä, että ikäihmisten hoidon laatua pitäisi parantaa. Vetoomuksia
laadun kehittämiseksi ja mm. hoitajamitoituksen korjaamiseksi on tehty
vuosikausia. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eikä olisi tapahtunutkaan nytkään
ellei räikeitä tapahtumia Pohjanmaalla olisi tullut ilmi. Joku voi tietysti väittää,
että kyseessä on vain vaalien alla aina kiehuvasta kattilasta. Oli niin tai ei,
uskon, että vanhusten hoidon laadun tuominen poliittisen keskustelun ytimeen
nyt on tervetullutta. Ongelmia on ollut etenkin yksityisissä asumispalveluyksiköissä.
Ylen mukaan (12.2.2019), vaikka viime viikkojen kohu on aiheuttanut selvän
piikin aluehallintovirastoille tehtyihin kanteluihin, on ainakin osassa aluehallintovirastoja saatu näyttöä
vanhustenhoidon ongelmista jo pitempään.
Ikäihmisten niin kuin muidenkin ihmisten hoitoa ei voi
kehittää pelkästään yhtä parametria – tässä tapauksessa hoitajien määrää – muuttamalla.
Sen korjaaminen on kuitenkin eräs tärkeimmistä toimenpiteistä, joita nyt voi
tehdä. Hoitajamitoitus tulee korjata asianmukaiseksi ja mahdollisimman pian. Se
ei saa jäädä poliittisen pisteidenkalastelun jalkoihin vaan oikeasti toimeen on
ryhdyttävä lainsäädännöllisin keinoin.
Hoitajamitoituksen nosto korjaisi mm. sen vääristymän, että
hoitajat eivät nykyisin ehdi tekemään sitä mihin heidät on koulutettu ja
palkattu: hoitamaan vanhuksia. Pyykkääminen ja siivoaminen ei ole sitä
ydintehtävää, vaan siihen on palkattava riittävää henkilökuntaa.
Hoiva- ja asumispalvelut ovat bisnestä, haluttiin tai ei.
Bisneksessä ei pidä kuitenkaan olla sokea sille millä kentällä pelataan. On eri
asia tehdä sellua kuin hoitaa ihmisiä. Sosiaalitoimiala on ihmisten hoitamista,
ja siksi sitä – kuten päivähoitoakin – tulee tehdä ihmiset edellä. On yrityksen
kannalta taitamattomuutta olla näkemättä tätä. Poliittisesti yksityiset
hoivapalvelujen tuottajat ovat jo saaneet lokaa niskaan, ja se näkyy nyt myös omistajien
ärhäköitymisessä ja kurssien laskussa.
Nyt on poliittisesti ja taloudellisesti aivan tuhannen
taalan paikka korjata kuntien tekemät sopimukset yksityisten palveluntuottajien
kanssa. Viime kädessä kunta vastaa asukkaansa hoidosta. Jos ostopalvelusopimus
on huonosti laadittu – niin kuin se usein on kunnallisella puolella – ei voi
yritykseltä paljoa vaatia. Jos sopimukseen kirjataan hoitajamitoituksen ohella
myös hoidon, laitoshuollon ja muiden oheistoimintojen sitovat kriteerit, niitä
voidaan valvoa ja sanktioida. Muutoin on kunnissakin turha marista.
Ikäihmisten hoidon laatua pitäisi kiireesti korjata.
Lainsäätäjät ovat tässä avainasemassa. Valvoville viranomaisille pitää antaa
selkeät eväät ja selustatukea lainsäädännön keinoin. Suomessa kun tuppaavat
maan hiljaisten asiat aina päätymään sinne kiireettömien asioiden laatikkoon.
