Köyhyys ja aliravitsemus - Miten kehitysmaat pääsisivät jaloilleen?

Kehitysmaissa kuolee vuosittain yli 8 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Suurin syy kuolleisuuteen ovat infektiotaudit, ennen kaikkea ripulitaudit. Tuberkuloosiin kuolee maailmassa vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin covid-infektioon on kuollut. Eniten tuberkuloosia sairastavia on Aasian (6 miljoonaa) ja Afrikan (3 miljoonaa) köyhillä alueilla. Aliravitsemus lisää infektioista johtuvien kuoleman riskiä. YK:n mukaan jopa 24.5 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista kärsii kroonisesta nälästä Pohjois-Afrikassa.

Björn Lomborg on tanskalainen tutkija ja kirjailija, Copenhagen Business Schoolin apulaisprofessori. Hän on kritisoinut YK:n kehittyvien maiden kehitysohjelmaa MDG:tä (Millenium Development Goals) siitä, että siinä kehityskohteita on liikaa (169 kpl) ja liian yleistasoisia (https://www.copenhagenconsensus.com/halftime). Sinänsä tavoitteet ovat hyviä: mm. äärimmäisen köyhyyden ja aliravitsemuksen voittaminen, infektioiden vähentäminen ja koulutuksen lisääminen. Tavoitteet ovat kuitenkin liian laajat ja kunnianhimoiset, jotta ne voisivat olla hyödyllisiä. Niissä tulisi olla enemmän tehokkuusharkintaa, ts. mihin toimiin kannattaa panostaa, jotta rahoille saataisiin maksimaalinen hyöty. Esimerkkinä siitä kuinka abstaktilla tasolla YK:ssa liikutaan, Lomborg esitti erään kehitystavoitteen kuvailun:  “…by 2030 ensure all learners acquire knowledge and skills needed to promote sustainable development, including among others through education for sustainable development and sustainable lifestyles, human rights, gender equality, promotion of a culture of peace and non-violence, global citizenship, and appreciation of cultural diversity and of culture’s contribution to sustainable development.” Mahdollisesti edes YK itse ei tiedä mitä tuo tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Lomborgin mukaan kustannustehokkaat tavoitteet olisivat ainakin seuraavat:

1.       Vastasyntyneiden ja lapsivuodekuolleisuuden vähentäminen

2.       Aliravitsemuksen voittaminen

3.       Perusterveydenhuollon järjestäminen

4.       Korruption kitkeminen

5.       Tehokkaamman peruskoulutuksen järjestäminen ja opettajien opettaminen

6.       Malarian voittaminen

7.       Pitkäaikaissairauksien hoidon tehostaminen

8.       Tuberkuloosin voittaminen

9.       Polion hävittäminen

10.   Lasten rokottaminen.

Listalla on siis neljä infektiotautia, viisi jos lapsikuolleisuuteen oleellisesti liittyvät ripulitaudit lasketaan mukaan.

Nämä tärkeimmät kohteet eivät vaadi suurta rahallista panostusta, mutta sillä rahalla voi saada paljon aikaan. Paljon enemmän kuin YK:n taivaita maalailevilla vihreillä ratkaisuilla. Kehitysmaiden syvimmät ongelmat eivät ole esimerkiksi ilmastoon liittyviä tai vihreään politiikkaan liittyviä. Ne ovat yksinkertaisia, mutta vuosisatojen ajan köyhiä ja aliravittuja kansoja vaivaavia ongelmia. Ne pitäisi ratkaista ensin ennen kuin mennään länsimaille tutumpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin kuten fossiilisen energian vähentämiseen. Meille länsimaalaisille tuberkuloosi ja polio ovat unohdettuja ja vähäteltyjä ongelmia. Näihin Lomborgin mainitsemiin yksinkertaisiin ongelmiin käsiksi käyminen vaatisi vain pientä rahallista panostusta, mutta maiden hyvinvointi paranisi oleellisesti.

Nuorten miesten kriisi

V. 2011 Philip Zimbardo piti TED -puheen nimeltä "The Demise of Guys" (https://www.youtube.com/watch?v=FMJgZ4s2E3w).  "Demise" viittasi tässä siihen, että nuoret miehet ja pojat ovat ”häviävä luonnonvara”, miehet ”jäävät jälkeen”. Poikien ja nuorten miesten uusi sukupolvi on ujo, emotionaalisesti syrjäytynyt, eikä välttämättä pysty navigoimaan tosielämän kontakteissa ja kouluun ja työllisyyteen liittyvissä tilanteissa.

Vuonna 2015 tohtori Warren Farrell käsitteli TED -puheessaan (https://www.youtube.com/watch?v=Qi1oN1icAYc ) poikien kriisiä (”Boy Crisis”). Hän sanoi, että nuorten miesten kriisin ykkössyy on isän puuttuminen perheestä ja ylipäätään pojan elämästä. ”Poikien kriisi” asuu siellä, missä isät eivät asu (https://www.youtube.com/watch?v=lAqCISsZEM4&list=WL&index=1). "Isättömät" pojat kokevat, että heillä ei ole elämässään vahvoja rakenteita tai kurinalaisuutta, koska yleensä isät ovat yleensä enemmän rajojen asettajia lapsen elämässä, kun taas äidit ovat yleensä suuntautuneet enemmän empatiaan.

Toinen syy poikien kriisiin liittyy paljolti siihen, että pojat siirtyvät isättömästä kodista koulumaailmaan, jossa ei ole miehen malleja, miesopettajia. Tiedetään, että pojat pärjäävät keskimäärin paremmin, kun opettajana on mies. YK:n maailmanlaajuinen tutkimus paljasti, että koulun naisistuminen on myötävaikuttava tekijä poikien ongelmiin.

Kolmas syy poikien kriisiin on elämän merkityksellisyyden puute. Warren Farrellin mukaan feministinen liike on myötävaikuttanut siihen, että tyttöjen yhteiskunnallinen merkittävyys on laajentunut aikaisemmasta eli perheenäitinä olemisesta ja lasten kasvattamisesta. Mutta samaan aikaan pojille ei ole löytynyt vastaavanlaista yhteiskunnallista merkityksellisyyttä. Paitsi se, mikä miehen roolille on aina annettu eli ansaita rahaa tai vaihtoehtoisesti olla häviäjä, ”loser”.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

On selvää, että yksi tärkeimmistä tehtävistä on vahvistaa isien ja mieshahmojen roolia yleensä perheissä ja poikien elämässä.Toinen tärkeä seikka on pojille ominaisten identiteettien omaksuminen ja korostaminen kouluissa. Kolmas tekijä on selvittää poikien toiveet ja tavoitteet, selvittää mikä heitä huolettaa ja mihin he ovat pettyneitä.Toisin sanoen on perehdyttävä pojan ja nuoren miehen maailmaan.Tätä lähestymistapaa ei tarvitse ulkoistaa ammattilaisille, vaan sen pitäisi olla heidän lähellään olevien ihmisten tehtävä. Meidän pitäisi tunnustaa ja tukea poikien ja miesten maskuliinisuutta.