Miesten ja naisten välille repeää arvokuilu

Suomalaisen psykologian tohtori Oskari Laitisen tänä vuonna Scandinavian Journal of Psychologyssä julkaistussa tutkimuksessa  selvisi, että naisten ja miesten kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (wokeismi) asenteet eroavat merkittävästi toisistaan. Naiset ovat tiedostavampia kuin tutkitut, pääasiassa yliopiston opiskelijoita olevat miehet. The Financial Times julkaisi helmikuussa 2024 tutkimuksen, jonka mukaan nuoret naiset ovat arvoiltaan yhä liberaalimpia ja nuoret miehet samaan aikaan yhä konservatiivisempia. Arvoerojen on kuvailtu jakavan vuosien 1997–2012 välillä syntyneen z-sukupolven kahtia.

Wokeismin aalto on käynyt USA:ssa läpi yhteiskunnan monet instituutiot kuten yliopistot, koulut, päiväkodit, työpaikat. Sen terävin kärki tosin saattaa olla taittumassa. Suomessa wokeismin kehitys ei ole ollut yhtä voimakas, ja voi olla, että suomalainen intelligentsija elää vielä wokeismin nousuvaiheessa.

Wokeismi on tavallaan 70-luvun marxismin jäänne, ja sen ideologiset tavoitteet yhteiskunnassa ovat samanlaiset kuin marxismilla oli: antaa vallan keskiöstä syrjäytetyille valta takaisin ja päästää ne hallitsemaan yhteiskuntaa syrjäytettyjen yksinvallalla.

 Wokeismi on syönyt yhteiskuntaa sisältäpäin. Se on tarkoituksella tai tarkoittamatta repinyt rikki perheiden instituutioita. Naiset eivät enää löydä paikkaansa perinteisessä perheessä, ja perheet ovat löyhien ihmissuhteiden takia hajonneet. Lapset ovat jääneet jonnekin vanhempien valtataistelun välimaastoon, ilman isän tai äidin tuomaa auktoriteettia ja turvaa. Lapsilta viedään turvallinen lapsuus. Heidän odotetaan jo ennen puberteettia mm. tiedostavan sukupuolen moninaisuus ja oma sukupuolisuutensa ja omaksuvan – useimmiten äidin – indusoiman genreideologian ja sukupuolisen liberalisoitumisen. Lasten ja nuorten kasvattamisen vastuu on vieritetty vanhemmilta opettajille.

 Auktoriteetteja ei enää ole.  Perheissä, kouluissa, työpaikoilla ei enää sallita tai arvosteta auktoriteetteja. Henkilöitä, jotka määräävät ja sanovat mitä kuuluu tehdä. Tai auktoriteettina pidetään nykyään henkilöä, jolla on parhaiten hallussa sukupuolen moninaisuuden terminologia ja kliseet ja joka ajattelee globaalisti vasemmistolaisesti. Muulla tavalla ajattelevat ajetaan vuorostaan vallan keskiöstä periferiaan, ja alistetaan feminismin ja transideologian alle.

 Samaan aikaan, kun wokeismi, feminismi, vasemmistolainen ja vihreä liike ja ilmastoalarmismi ovat leimallisesti naisten ideologioita, miehet ovat siirtyneet yhä arvokonservatiivisempaan suuntaan. Miehille perinteiset arvot ja yhteiskunnan pysyvyys ovat tärkeitä. Miehet arvostavat yhä useammin ydinperhettä, kristillistä arvokatsomusta ja oikeistolaista politiikkaa. Miesten asenteet ympäristökysymyksiin, maahanmuuttoon, sosiaalietuuksien kohdentamiseen ja sukupuolten väliseen tuloeroon ja sotilaalliseen puolustukseen ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi. Tällä voi olla merkitystä tulevan poliittisen kehityksen kannalta Suomessa ja globaalisti.

 

”Tämä riitti minulle” – miesten arvomaailma muutoksessa

Financial Times julkaisi alkuvuodesta 2024 tutkimuksen eri maiden nuorten arvoista. Sen mukaan miesten ja naisten arvot ovat erkanemassa toisistaan yhä enemmän. Länsimaissa erityisesti 2010-luvulta lähtien arvomaailman ero on tullut suureksi. Esim. USA:ssa, Britanniassa ja Saksassa nuoret miehet suosivat yhä useammin konservatiivisia arvoja, kun taas naiset ovat muuttuneet entistä liberaaleimmaksi. Naiset ovat yhä useammin arvoliberaaleja ja kannattavat sukupuolten tasa-arvoa ja moninaisuutta sekä naisen asemaa korostavia arvoja. Nuoret naiset suhtautuvat miehiä liberaalimmin esimerkiksi maahanmuuttoon ja rodulliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Monissa maissa naiset ovat siirtyneet kannattamaan vasemmistolaisia arvoja ja miehet joko pysyvät poliittisesti paikoillaan tai siirtyvät oikealle. Suomessa on nähtävillä sama kehityskulku . Suomessa miehet ovat yhä useammin äänestäneet oikeistopuolueita ja naiset vihreitä ja vasemmistoa. Suomessa myös talouspolitiikan suhteen arvot ovat erkaantuneet: miesten arvomaailma on muuttunut markkinamyönteisemmäksi, toisin kuin naisten.

Viime vuosien poliittisen ja sosiaalisen median pommitus ja erilaiset naisten asemaan liittyvät liikkeet kuten #metoo, radikaalifeminismi sekä puhe mansplainingistä ja toksisesta maskuliinisuudesta ovat johtaneet siihen, että miehet ovat kokeneet miehen identiteettinsä ja seksuaalisuutensa uhatuiksi. Monille perinteisiä arvoja kunnioittaville miehille myös sukupuolien moninaisuuden korostaminen ja woke-ideologia ovat olleet liikaa. Feministinen tutkimus on korostanut sitä, että tyttöjen ongelmat ovat yhteiskunnallisia tasa-arvo-ongelmia, mutta samaan aikaan ”poikien ongelmat ovat heidän omia ongelmiaan, ja että heidän tulee olla niistä itse etuoikeutetun patriarkaatin jäseninä vastuussa”.

Kuten HS kirjoitti, mieheydestä puhutaan paljon ongelmien kautta. ”Keskustelu naisia aliarvioivista asenteista ja maskuliinisuuden toksisista osista purkaa machokulttuurin todellista ahtautta. Joillekin puhe miesselittämisestä tai setämeiningistä voi kuitenkin jättää tunteen siitä, että suuri osa omasta mieheydestä on vääränlaista.”

Jopa miesten pelikulttuuria syytetään kulttuurisodasta feminismiä ja vasemmistolaisuutta vastaan, kuten käy ilmi Tampereen yliopiston sukupuolen tutkimuksen laitoksen tutkimuksesta Syrjityt soijapojat ja pilattu pelaaminen: maskuliinisuus ja antifeminismi Ylilaudan pelikulttuurikeskusteluissa.

Miehet arvostavat enemmän perinteisiä arvoja ja vierastavat esim. sukupuoli-ideologiaan perustuvaa transliikehdintää ja äärifeminismiä. Transgender-liike on paljolti naisten aikaansaama liikehdintä. Miehet eivät ole löytäneet kotiaan vasemmistolaisesta ja ideologisesti ateistisesta, jopa kristinuskoa kritisoivasta ja pilkkaavasta liikehdinnästä. Se on tullut heidän osaltaan tiensä päähän.

Miesten arvomaailman muutos on reaktiivista yhteiskunnan instituutioiden kuten yliopistojen, kirkon, median ja julkisen keskustelun liberalisoitumiselle ja poliittiselle vihervasemmistolaisuudelle. Näitä taas ovat ajaneet erityisesti nuoret naiset. Miesten arvomaailman muutos heijastuu miesten poliittiseen valintaan, joka on yhä useammin konservatiivinen, perinteisiä yhteiskunnallisia ja uskonnollisia arvoja korostava. Suomessa tämä muutos on viime vaaleissa ollut silmiinpistävä.

 

Kehitysmaiden ongelmat ovat länsimaiden syy?

Haitin ongelmat jatkuvat. Aseistetut jengit hallitsevat mm. Haitin pääkaupunkia lähes kokonaan. Maassa ei ole infrastruktuuria eikä toimivaa hallitusta. Maailman ruokaohjelman mukaan miljoonat ihmiset ovat nälänhädän vaarassa.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen totesi 13.3. Ylen Aamussa, että ” Haiti oli ensimmäinen maa, jossa orjat vapauttivat itsensä. Ikään kuin kostoksi tästä, osoittaakseen, että orjien vapauttaminen ei kannata, ulkovallat laittoi Haitille kaikenlaisia kostotoimenpiteitä, jotka kesti kymmeniä vuosia. Ja näiden seurauksena maa on hyvin heikko valtio.”

Teivainen edustaa vasemmistolaisesti ajattelevia intellektuelleja, jotka ovat omaksuneet vuosikymmenten ajan tämän ”mantran”: ulkovallat (erityisesti siis länsimaat) ovat omalla toiminnallaan halvauttaneet maiden kehityksen. Kolonialismi, orjakauppa, luonnonvarojen riistäminen jne.

Magatte Wade on syntyjään senegalilainen yrittäjä ja tunnettu luennoitsija ja influensseri. Hän on kommentoinut Afrikan köyhien maiden kehitystä ja tilaa. Hänen mielestään 1800–1900-luvun kolonialismi ei ole syy siihen kuinka huonossa jamassa Afrikan maat nyt ovat. Syy on maissa itsessään. Tärkein syy on marxismi-sosialismi, johon maat ovat turvautuneet itsenäistyessään. Hänen mukaansa kaikki 60-luvulla itsenäistyneiden Afrikan maiden johtajat olivat sosialisteja tai osa jopa kommunisteja. Sosialistinen järjestelmä ei rakentanut hyvinvointia Afrikassa niin kuin se ei ole tehnyt muuallakaan. Koska yrittäjyyttä ei ole, maiden talous ei ole terveellä pohjalla.

Ongelmissa olevia maita tulee auttaa, ja auttajina ovat ne, joilla on rahaa ja ruokaa ja apuvoimia lähetettäväksi. Mutta mailla itsellään on vastuu siitä, että ne tekevät parhaansa, jotta olot paranisivat.

Kehittyvät maat, Haiti mukaan lukien, ovat itse vastuussa oman maansa kehityksestä. Länsimaat ovat aina 60-luvulta lähtien  - ja jo 1800-luvun lopun kristillisestä lähetystyöstä lähtien – yrittäneet auttaa kehittyviä maita jaloilleen. On annettu rahaa, järjestetty asiantuntijoita infrastruktuurin rakentamiseen, annettu ruoka-avustusta jne. Silti maat eivät ole päässeet jaloilleen tämän yli 60 vuoden ajanjakson aikana. Eivätkä pääsekään, jos länsimaat syyttävät itseään koko ajan ja syytävät vain lisää ja lisää apua välittämättä ollenkaan siitä, mikä maan sisäinen tilanne on. Monissa Afrikan maissa  - ja myös Haitissa -  on valtaa pitävillä kyllä rahaa aseistaa nuoria miehiä omiin sotajoukkoihinsa, usein Venäjän tai Kiinan taustavaikuttamisen avulla, mutta ei asukkaiden hyvinvoinnin takaamiseen. Mailla itsellään on vastuu omien kansalaistensa hyvinvoinnista, valtion rakentamisesta ja infrastruktuurin luomisesta. Sitä vastuuta ei voi paeta vuosikymmenestä toiseen syyttämällä länsimaita riistämisestä ja kolonialismista. Sen tunnustaminen olisi ensi askel rauhanomaisen yhteiskunnan rakentamiseksi kehittyviin maihin.

Kuka kasvattaisi lapsesi?

Erityisopettaja Aulikki Uski ja psykologi Keijo Tahkokallio ovat kirjoittaneet kirjan Kuka kasvattaisi lapsesi? Se kuvaa kriittisesti suomalaista koulujärjestelmä ja lasten kasvatusta perheissä ja kouluissa. Kirjoittajia haastateltiin Ylen aamussa 5.2.2024. Alla oleva on referaatti ko. haastattelusta.

Kirjoittajat olivat havainneet merkittäviä epäkohtia koulujen ja kotien kasvatusympäristöistä, ja löysivät näistä yhtymäkohtia lasten levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Uski kuvasi esimerkiksi, kuinka kouluissa on nykyisin isoja oppimisympäristöjä, vaikka tiedetään, että ne lisäävät lasten kuormittuneisuutta ja levottomuutta. Tietoa tästä on siis ollut olemassa, mutta silti sellaisia on luotu.

Kirjoittajien mukaan suomalaisen kasvatuksen perusongelma, joka heijastuu myös koulumaailmaan, on iso, pitkään jatkunut kasvatuskulttuurin muutos, jossa vanhemmat ovat vähän vähältä luovuttaneet vanhemmuuteen, aikuisuuteen liittyvää valtaansa lapsille. Tahkokallion mukaan lapset yhä enemmän päättävät, eivät pelkästään omista asioistaan, vaan samalla vanhempiensa asioista tai perheen asioista. On siirrytty lapsivetoiseen perhe-elämään, jossa lasten toiveet ja halut määräävät perheen rutiinit. Aikuiset ovat alkaneet tietyllä tavalla pelkäämään lapsia. He pelkäävät lastensa negatiivisia tunteita, joita tulee silloin kun lapsia pitäisi kasvattaa.  

Lapsen kasvu tapahtuu siinä vaiheessa, kun aikuinen joutuu pysäyttämään hänet. Pysäyttämään siihen rajaan, jolloin lapsi joko haluaa jotain, mitä hänelle ei kuulu antaa, tai sitten aikuiset haluavat, että lapset tekevät jotain, mutta lapset eivät haluakaan tehdä sitä. Silloin tulee taistelu, ja siinä tapahtuu lapsen kasvaminen. Nykyään liian usein aikuiset pelkäävät lapsen protestia ja ikään kuin menevät alta pois, jolloin siirrytään lapsivetoiseen järjestelmään. Se tarkoittaa siis sitä, että valta perheessä vaihtuu aikuiselta lapselle. Näyttää siltä, että aikuinen ei uskalla käyttää sitä valtaa, joka hänellä on eli päättää lapsen asioista ja lapsen elämästä, ja tulee siten luovuttaneeksi valtansa lapselle.

Aikuisen pelko siitä voiko lapselle sanoa ei, voi siirtyä kouluun. Koulussa tämä näkyy Uskin mukaan siinä, että lapset voivat sanoa opettajalle ”en minä tee, en minä halua!”. Uskille tuli koulussa nähdyn perustella tunne siitä, että jotkut lapset kuulevat vasta koulussa sanan ”ei”, tai sanat  ”tällainen ei vain käy”. 

Mielestäni tämä kuvaa laajempaa yhteiskunnan ongelmaa. Tuntuu siltä, että auktoriteetti on hukassa sekä vanhemmilla että opettajilla. Auktoriteetit ovat kaatuneet, koska mielipideilmasto ei suosi sellaisia. Mielipideilmasto suosii itsen merkityksellisyyttä, itsekeskeisyyttä, omapäisyyttä ja auktoriteettien kieltämistä.

Työsuhde on toksinen valtasuhde

Suomessa on nyt  keskusteltu kahdestakin median ulostulosta, jotka liittyvät koettuun yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Toisessa näyttelijä Amanda Palo kehotti myymälävarkaustilanteessa vain katsomaan muualle, koska hän ymmärtää varkaan varastavan omaan tarpeeseensa, ja että mahdollinen lisääntynyt varastaminen on nykyhallituksen syytä.

Toinen keskustelu lähti vapaaehtoisesti työttömäksi ryhtyneen Alma Tuuvan kommenteista, joissa hän sanoi, että ”Työ ei oikeastaan koskaan tuntunut hyvältä”. Hänen mukaansa ” työsuhde on usein toksinen valtasuhde, jossa työnantaja käyttää työntekijää hyväkseen”.

Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta tuntuu siltä, että tämä on ehkä – ainakin nuoren sukupolven – laajempikin ajattelutapa. Ajatellaan, että he tekevät näin koska he oirehtivat, ja perussyy on aina heidän ulkopuolellaan, yhteiskunnassa.

Ihmisillä ei tunnu itsellään olevan mitään vastuuta. Ongelmien perussyyt ulkoistetaan muualle, yhteiskunnan epäkohtiin. Itsessä ei ole mitään vikaa. Tai on, se, että he oirehtivat koska yhteiskunta oirehtii. E.m. tapauksissa ilmeisesti siksi, että hallituksen talouspolitiikka ajaa ihmiset heikompiosaisiksi.

Muutoinkin nuorten ongelmia kuten köyhyyttä, jengirikollisuutta ja huumeiden käyttöä, pidetään aina jonkinlaisena oireena. Niitä pidetään oireena jostakin yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka pitäisi ensin ratkaista ennen kuin nämä epäkohdat poistuvat. Tätähän me olemme kuulleet 60-luvulta asti Suomessa ja muuallakin Pohjoismaissa. Sen sijaan kukaan ei puhu siitä, mikä on yksilön oma vastuu. Mitä yksilö itse voisi  tehdä oman elämänsä rakentamiseksi ja oman onnen löytämiseksi ja työn tekemiseksi? Voiko ihminen itse olla vastuussa itsestään? Miten ihminen voisi itse rakentaa yhteiskuntaa? Meillä sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa Pohjoismaissa ei ole tapana käydä tällaista keskustelua.

Heikommassa asemassa olevia tulee toki auttaa kaikissa yhteiskunnissa. Mutta ei ole tarkoitus, että ihmiset tieten tahtoen heittäytyvät turvaverkkojen varaan, koska he vain haluavat niin. Eikä ole tarkoitus, että on sallittua rikkoa lakia (varastaa kaupasta) jos on köyhä. Muutoin me kuljemme samaa tietä kuin Kalifornia, jossa poliisit eivät saa pidättää ketään myymälävarkaudesta, jos varastetun tavaran arvo on alle 950 dollaria.

Ja jos suhde työhön on niin sairas, että sitä pidetään toksisena valtasuhteena, jotakin on todella pahasti pielessä asennoitumisessa itseen ja yhteiskuntaan.