Pandemia toi esiin – ainakin länsimaissa - yhteiskunnasta tärkeän rajalinjan. Kun toiset halusivat suojella kansalaisia vakavan taudin aiheuttamilta seurauksilta ja terveydenhuoltoa ajautumasta kaaokseen, toiset kapinoivat ja suhtautuivat skeptisesti itsemääräämisoikeuteen puuttuviin määräyksiin.
Aikaisemminkin tartuntatautien torjunnassa on jouduttu koskemaan yksilölliseen päätäntävaltaan. Voimakkaimmin tämä näkyi – ei niin kauan sitten - lepran aikana, jolloin siihen sairastuneet eristettiin yhteiskunnasta, jotkut lopuksi iäkseen. Tuberkuloosipotilaita jouduttiin sijoittamaan parantoloihin. Tulirokkolapsia otettiin lasten infektiosairaaloihin, joihin edes vanhemmat eivät päässeet sisälle. Nämä siksi, että potilaat eivät levittäisi tautia perheessään ja yhteiskunnassa. Syynä oli aluksi se, että ei tiedetty miten taudit leviävät ja myöhemminkin se, että siihen ei ollut tehokasta hoitoa.
Yksilönvapauteen koskevat rajoitukset tulivat globaalisti käyttöön pandemian alkaessa v.2020. Kiinassa toimet vietiin äärimmilleen aina v.2022 joulukuuhun saakka. Covid-19 oli maailmanlaajuinen terveysuhka. Maailma, ja WHO, heräsivät tähän melko myöhään v. 2020 kun kävi ilmi, että sairaustapaukset ovat niin vakavia, että sairaala- ja tehohoitoa tarvitsevat täyttivät nopeasti sairaalat kaikkialla maailmassa ja kuolleisuus oli korkea. Suomessakin Covid-infektio määriteltiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi, mikä lain mukaan tarkoittaa, että väestön suojelemiseksi viranomaiset voivat käyttää henkilöön kohdistuvia pakkokeinoja. Suomessakin annettiin ohjeita käsihygieniasta, eristämisestä, maskien käytöstä, vanhainkotien vierailuista ja rokotuksista.
Voiko kansalaista käskeä? Missä menee raja?
Suomessakin heräsi keskustelu kansalaistottelemattomuudesta. Tartuntatautilaki on mielenterveyslain lisäksi ainoita lakeja, jotka sallivat yksilön vapauteen puuttuvia toimia. Tämän lain käyttö herätti suomalaisessa liberaalissa, yksilökeskeisyyttä korostavassa ilmapiirissä voimakkaita reaktioita. Ihmiset nousivat vastarintaan, osa ihan periaatteenkin vuoksi, ja kieltäytyivät käyttämästä maskia tai olemasta kotieristyksessä tai ottamasta rokotteita.
Suomessa sairaalahoitoon ja teho-osastohoitoon joutuneista valtaosa oli kokonaan rokottamattomia. Myös kuolleiden joukossa rokottamattomuus korostui. Teho-osastojen kuormittuessa leikkauksia joudutiin siirtämään. Sairaaloiden työmäärä oli pandemian aikana valtava.
On hyvä tehdä pandemiakauden tilinpäätös ja pohtia rajoitustoimien oikeutusta. Mutta ennen sitä täytyy muistaa, että Covid-pandemia oli globaali hätätila kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Suomessa – puhumattakaan muista maista - elettiin siinä rajalla, voitiinko muita kuin koronapotilaita enää ylipäätään hoitaa teho-osastolla. Se olisi vääjäämättä johtanut heidän kuolemaansa. Sitä vasten katsottuna on pienisieluista pohtia, koskettiinko tarpeettomasti ihmisten itsemääräämisoikeuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti