Ovatko mielenosoittajat vain sätkynukkeja?

Mielenosoitukset Gazan puolesta Israelin sotatoimia vastaan ovat kiihtyneet monissa Euroopan maissa.

Gazan humanitaarinen kriisi on suunnaton, ja sotatoimet alueella pitäisi lopettaa mahdollisimman pian. Protestoijat ovat kuitenkin yksipuolisesti tuominneet Israelin sotatoimet, ja osoittavat mieltä gazalaisten oikeuksien puolesta. Protestoijat eivät koskaan puhu mitään Hamasin sotatoimista Israelia kohtaan tai Hamasin pyrkimyksestä pyyhkiä Israel maailman kartalta.  Tai Iranista, tai Hizbollahista. Heidän retoriikassaan näitä tahoja ei ole olemassa. On vain Israel ja sen harrastama ”sortopolitiikka”.

Siinä mielessä retoriikka kuulostaa yhtä yksipuoliselta kuin vaikka aikanaan Che Guevaraa kannattavien mielenosoittajien, minkä Bill Maher toi hyvin esille videollaan (https://www.youtube.com/watch?v=ltQQKL8HRWg)  Siinä retoriikassa ei ollut sijaa marxismin tai stalinismin kritiikille. Ei silloin eikä vasemmistolaisessa vallankumousretoriikassa myöhemminkään.

Gaza-mielenosoituksissa on myös piirre, joka toistuu useissa äkillisesti alkaneissa opiskelijoista lähtöisin olevissa mielenosoituksissa. New Yorkin pormestari kommentoi Columbian yliopiston mellakkaa toukokuun alussa sanoen ääneen (https://www.youtube.com/watch?v=tt4-PX-d6ac) sen, mitä monet ovat epäilleet tai kenties tienneetkin: mieltä osoittavien opiskelijoiden joukkoon on tullut ulkopuolisia agitaattoreita. Provokaattoreita, jotka eivät ole alun perin kyseessä olevia protestoijia, vaan ulkopuolisia, joiden ainoana tarkoituksena on lietsoa kaaosta.

Kaaoksen lietsominen on näiden tahojen keino lisätä epävakautta yhteiskunnassa. Opiskelijat toimivat tiedostamattaan tämän vaikuttajatahon välineenä.

 Monet protestiliikkeet ovat olleet ja ovat otollisia alustoja ulkopuoliselle vaikuttamiselle: ilmastoaktivismi, radikaalifeministiset protestit, transaktivistien mielenosoitukset jne. Vaikuttajatahot haluavat infiltroitua niihin ja kääntää liikettä yhteiskunnallisen vakauden horjuttamisen suuntaan.

 Mitä ne vaikuttajatahot ovat, on epäselvää. Ovatko ne äärivasemmistolaisia radikaaliaineksia? Vai ulkomaisia valtioita? Niiden hybdridivaikuttamista? Vaikea sanoa. Se kuitenkin on selvää, että juuri mitkään suuret protestiliikkeet sitten 60-luvun eivät ole olleet vapaita näiden vaikuttajatahojen infiltraatiolta. Ne ovat länsimaiden yhteiskuntien turvallisuusriskejä.

Miesten ja naisten välille repeää arvokuilu

Suomalaisen psykologian tohtori Oskari Laitisen tänä vuonna Scandinavian Journal of Psychologyssä julkaistussa tutkimuksessa  selvisi, että naisten ja miesten kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (wokeismi) asenteet eroavat merkittävästi toisistaan. Naiset ovat tiedostavampia kuin tutkitut, pääasiassa yliopiston opiskelijoita olevat miehet. The Financial Times julkaisi helmikuussa 2024 tutkimuksen, jonka mukaan nuoret naiset ovat arvoiltaan yhä liberaalimpia ja nuoret miehet samaan aikaan yhä konservatiivisempia. Arvoerojen on kuvailtu jakavan vuosien 1997–2012 välillä syntyneen z-sukupolven kahtia.

Wokeismin aalto on käynyt USA:ssa läpi yhteiskunnan monet instituutiot kuten yliopistot, koulut, päiväkodit, työpaikat. Sen terävin kärki tosin saattaa olla taittumassa. Suomessa wokeismin kehitys ei ole ollut yhtä voimakas, ja voi olla, että suomalainen intelligentsija elää vielä wokeismin nousuvaiheessa.

Wokeismi on tavallaan 70-luvun marxismin jäänne, ja sen ideologiset tavoitteet yhteiskunnassa ovat samanlaiset kuin marxismilla oli: antaa vallan keskiöstä syrjäytetyille valta takaisin ja päästää ne hallitsemaan yhteiskuntaa syrjäytettyjen yksinvallalla.

 Wokeismi on syönyt yhteiskuntaa sisältäpäin. Se on tarkoituksella tai tarkoittamatta repinyt rikki perheiden instituutioita. Naiset eivät enää löydä paikkaansa perinteisessä perheessä, ja perheet ovat löyhien ihmissuhteiden takia hajonneet. Lapset ovat jääneet jonnekin vanhempien valtataistelun välimaastoon, ilman isän tai äidin tuomaa auktoriteettia ja turvaa. Lapsilta viedään turvallinen lapsuus. Heidän odotetaan jo ennen puberteettia mm. tiedostavan sukupuolen moninaisuus ja oma sukupuolisuutensa ja omaksuvan – useimmiten äidin – indusoiman genreideologian ja sukupuolisen liberalisoitumisen. Lasten ja nuorten kasvattamisen vastuu on vieritetty vanhemmilta opettajille.

 Auktoriteetteja ei enää ole.  Perheissä, kouluissa, työpaikoilla ei enää sallita tai arvosteta auktoriteetteja. Henkilöitä, jotka määräävät ja sanovat mitä kuuluu tehdä. Tai auktoriteettina pidetään nykyään henkilöä, jolla on parhaiten hallussa sukupuolen moninaisuuden terminologia ja kliseet ja joka ajattelee globaalisti vasemmistolaisesti. Muulla tavalla ajattelevat ajetaan vuorostaan vallan keskiöstä periferiaan, ja alistetaan feminismin ja transideologian alle.

 Samaan aikaan, kun wokeismi, feminismi, vasemmistolainen ja vihreä liike ja ilmastoalarmismi ovat leimallisesti naisten ideologioita, miehet ovat siirtyneet yhä arvokonservatiivisempaan suuntaan. Miehille perinteiset arvot ja yhteiskunnan pysyvyys ovat tärkeitä. Miehet arvostavat yhä useammin ydinperhettä, kristillistä arvokatsomusta ja oikeistolaista politiikkaa. Miesten asenteet ympäristökysymyksiin, maahanmuuttoon, sosiaalietuuksien kohdentamiseen ja sukupuolten väliseen tuloeroon ja sotilaalliseen puolustukseen ovat muuttumassa konservatiivisemmiksi. Tällä voi olla merkitystä tulevan poliittisen kehityksen kannalta Suomessa ja globaalisti.