Fat acceptance – liike syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla tavoitteenaan muuttaa kielteisiä asenteita lihavuutta kohtaan. Tållöin perustettiin National Association to Aid Fat Americans (National Association to Advance Fat Acceptance (NAAFA)). Fat Pride -liike syntyi tältä pohjalta. 70-luvun alussa perustettiin feministiryhmä The Fat Underground., jonka mukaan Amerikkalainen kulttuuri pelkää liikalihavuutta, koska se pelkää voimakkaita naisia.
Minulle lääkärinä - uskon, että tämä pätee suurimpaan osaan lääkäreistä - on vaikea ymmärtää täysin Fat acceptance -ilmiön syitä ja tavoitteita. Vuosikymmenien aikana on kertynyt runsaasti tieteellistä näyttöä lihavuuden haitoista. Liikalihavuus ei ole normaali fysiologinen tila, vaan aina periaatteessa haitallista. Ei ole olemassa sellaista kuin "terve ylipaino". Tähän on ainakin kaksi syytä.
Ensimmäinen on tietysti se, että liiallisella rasvakudoksella on tulehduksellinen vaikutus kehoon. Se johtaa matala-asteiseen elimistön tulehdustilaan, ja siten lisää sydän-, verisuoni-, maksa- ja munuaissairauksien, kroonisen obstruktiivisen keuhkosairauden ja reumaattisten sairauksien riskiä. Jo vuosikymmenien ajan on tiedetty, että lihavuuteen liittyy kohonneita terveysriskejä, joista merkittävimpiä ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, verenpainetauti, ja jotkin syöpäsairaudet. Pandemian alkuvaiheessa havaittiin yhteys lihavuuden ja korkean COVID-19-kuolleisuuden välillä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8443289/).
Toinen seikka on se, että ajan myötä raskas paino rasittaa kantavia niveliä - nilkkoja, polvia, lantiota - ja altistaa ne ruston kulumiselle. Nivelten kuluminen voi olla erittäin tuskallinen tila, joka tekee liikkumisesta vaikeaa tai mahdotonta. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että äärimmäinen liikalihavuus voi olla este nivelien korjaustoimenpiteille lisääntyneen komplikaatioriskin vuoksi.
Fat acceptance -aktivistit saattavat todeta, että kenelläkään ei ole oikeutta arvostella heidän elämäntapaansa ja kehon kokemustaan. Analogisesti tälle voidaan sanoa, että minulla ei olisi oikeutta kehottaa potilasta lopettamaan tupakointia, tai vähentää liiallista alkoholin käyttöä, jotka myös tiedetään terveydelle vaarallisiksi. Terveydenhuollon ammattilaisena minun on tavallaan pakko muistuttaa - ei tuomita - henkilöä, jos huomaan jotain, joka on haitallista hänen terveydelleen. Me lääkärit olemme varmaankin ajautuneet tässä suhteessa jonkinlaiseen itsesensuuriin. Ajattelemme, että terveydelle vahingollisista asioista huomauttaminen pahoittaa potilaan mielen ja vahingoittaa potilas-lääkärisuhdetta. On tietysti eroja siinä, miten asioita korostetaan potilaille. Mutta joka tapauksessa lääkärin jos jonkun velvollisuus on huomata, että potilaalla on terveyden suhteen riskikäyttäytymistä, ja valistaa tai neuvoa potilasta eteenpäin terveempiin valintoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti