Suuri feminisaatio

Jukka Savolainen kirjoittaa Verkkouutisten kolumnissa

https://www.verkkouutiset.fi/a/suuri-feminisaatio-ja-suomalaiset-instituutiot/?fbclid=IwdGRjcAN2mahjbGNrA3aZVWV4dG4DYWVtAjExAAEeIOKN5OE1hmMt3htoGx0JFoGkiw34xZxdpTVw7xiondfGv14u9xPyqdaZwwM_aem_ZofvWQNaUrGBMhOUjyNVQw#2102d63b terävästi ”Suomalaisen Klubin jäsenyyspäätös herätti moraalisen raivon samalla, kun naisille suunnatut klubit ja verkostot kukoistavat”.

Sanna Ukkola kirjoitti samasta aiheesta Iltalehdessä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2a79b055-a9a7-4b5e-bda7-4ec9ef4401e1 ”Jos miehille ei saa olla kerhoja, lopetetaan sitten myös naisten kerhot – ja katsotaan, kuka itkee ensin.”

Kuten Savolainen kirjoittaa, Suomessa on totuttu pitämään naisten vahvaa näkyvyyttä politiikan ja instituutioiden johdossa kansallisena ylpeydenaiheena. Mutta samalla on syytä kysyä: mitä seurauksia tällä naisvaltaistumisella on ollut instituutioiden toimintakulttuurille?

Amerikkalaisessa keskustelussa tätä ilmiötä on alettu kutsua Suureksi feminisaatioksi.  

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan kun naisista tulee enemmistö päätöksentekoketjuissa, instituutiot alkavat suosia turvallisuutta ja inkluusiota avoimen kilpailun ja meritokratian kustannuksella. Savolaisen mukaan tämä ei ole moraalisesti väärin — mutta se muuttaa yhteisöjen psykologista rakennetta tavalla, joka voi heikentää suorituskykyä, totuuden etsintää ja riskinsietokykyä. Hän jatkaa kouluista: ”PISA-tulokset ovat laskeneet vuodesta 2006 lähtien kaikilla osa-alueilla, ja samaan aikaan koulu on muuttunut naisvaltaiseksi sekä henkilöstörakenteeltaan että toimintakulttuuriltaan. Inkluusion nimissä yhä heterogeenisemmät oppilasryhmät on koottu samoihin luokkiin, kilpailua on vähennetty ja tunne- sekä hyvinvointipuhe on noussut pedagogiikan ytimeen. Tuloksena on koulutusjärjestelmä, jossa turvallisuus, tasaisuus ja loukkaantumisen välttäminen ovat nousseet tärkeämmiksi kuin suoritustaso, erotteleva arviointi ja kurinalainen oppiminen. Kun mukavuus syrjäyttää vaatimuksen, oppimisen intensiteetti heikkenee — ja poikien motivaatio laskee ensimmäisenä.

Sama kulttuurinen logiikka näkyy myös lastensuojelussa, nuorisorikollisuuden torjunnassa ja viranomaisviestinnässä. Epämiellyttävistä aiheista vaietaan, koska rehellisyys voisi aiheuttaa pahaa mieltä. Empatiasta tulee helposti itsesensuuria, ja moraalisesta herkkyydestä kasvaa este totuudelle.”

Femininisaatioon liittyy myös toksisuus. Toksinen feminiinisyys tarkoittaa Savolaisen mukaan hajautettua sosiaalista painostusta ja moraalista mainekontrollia, joiden avulla poikkeavat näkemykset tukahdutetaan ilman virallista sensuuria. Washington Post -sanomalehden kolumnisti Meghan McArdle on kuvannut tätä “epäsuoraksi aggressioksi”: ei suoria hyökkäyksiä, vaan mainekampanjoita ja ryhmäpainetta, jotka ajavat yksilöitä mukautumaan. Helsingin Suomalaisen Klubin tapaus ja siitä herännyt kritiikki on osoitus feminismin ryhmäkontrollista ja epäsuorasta aggressiosta: yksinomaan miehille tarkoitettu yhteisö on feministisessä maailmassa mahdottomuus – vaikka vain naisille tarkoitettuja instituutioita on paljon -  ja sitä on pyydettävä anteeksi.

Tässä ei voi olla ajattelematta monia canceoituja miesartisteja ja -ohjaajia. Juuri cancelointi on eräs tällaisen kollektiivisen feministisen toksisuuden ydinesimerkkejä. Laajalla liikkeellä ja yhteisvoimin saadaan nujerrettua miehiä, jotka koetaan naisille vaarallisiksi. Myös woken erilaisten ilmiöiden kyseenalaistaminen herättää toksisen feminiisyyden rintaman taisteluun. Vihervasemmistolainen ideologia ja feminismi kulkevat käsi kädessä. Ne ovat omineet feminismin tasa-arvoa hakevan ideologian ja tehneet siitä vasemmiston aseen. Juuri vastikään se oli sisällytetty vasemmistonuorten sosialistiseen, taisteluun kutsuvaan pamflettiin.  

Koronapandemia – poikkeusolojen aika

Nyt tuli kuluneeksi 5 vuotta koronapandemian alkamisesta. WHO julisti Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti COVID-19-pandemian alkaneeksi 11. maaliskuuta 2020. Tätä ennen WHO oli jo tammikuun 30. päivänä 2020 julistanut kansainvälisen terveysuhkatilanteen (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC), mutta varsinainen pandemiastatus tuli vasta maaliskuussa, kun virus oli levinnyt laajasti ympäri maailmaa.

Pandemia oli katastrofi. Se oli pahin ihmiskuntaa globaalisti kohdannut katastrofi sitten toisen maailmansodan.

Alkuvaiheessa, ennen tehokkaan rokotteen keksimistä, vakavia hengitystieinfektioita nähtiin paljon. Teho-osastot Euroopassa kuormittuivat ja sairaaloiden poliklinikoille oli ambulanssijonoja. Tartuntoja yritettiin kaikin keinoin välttää koska pelättiin teho-osastojen kapasiteettien ylittyvän kaikkialla Euroopassa. Tartuntojen välttämisessä käytettiin suunenäsuojusta, korostettiin käsi- ja yskimishygieniaa sekä vähennettiin tietoisesti ihmisten välisiä kontakteja. Ihmisiä kehotettiin tekemään etätöitä. Lapset ja koululaiset neuvottiin pysymään kotona. Ikäihmisten luona vierailua kehotettiin välttämään.

Vuonna 2021 koronavirustautiin kuoli Suomessa 952 henkilöä, mikä oli vajaa kaksi prosenttia kaikista kyseisen vuoden kuolemista. Vuonna 2022 koronaan menehtyi 4 349 henkilöä, mikä vastasi lähes seitsemää prosenttia kaikista kuolemista. Eurostatin mukaan marraskuussa 2023 Suomessa havaittiin poikkeuksellisen korkea ylikuolleisuus, joka oli 40 prosenttia suurempi kuin vuosien 2016–2019 vastaavana ajankohtana.  Euroopan laajuisesti COVID-19:n vaikutukset kuolleisuuteen vaihtelivat huomattavasti maiden välillä. Esimerkiksi huhtikuussa 2020 Espanjassa ylikuolleisuus oli 80,5 %, Belgiassa 73,1 % ja Alankomaissa 53,8 %.

Tehokas mRna-rokote saatiin ennätysmäisen nopeasti, n. vuodessa epidemian alkamisesta. Sen kehittäminen oli suoranainen ihme, koska se perustui uuteen tekniikkaan. Rokote oli tehokas. Rokotuskattavuuden kasvun seurauksena v. 2021 vakavien tautitapausten määrät kääntyivät laskuun, vaikka tartuntoja edelleen tapahtui. Rokottamisella säästyttiin merkittävältä määrältä kuolemia. COVID-19-mRNA-rokotteet, kuten Pfizer-BioNTechin Comirnaty ja Modernan Spikevax, osoittautuivat erittäin tehokkaiksi estämään vakavaa koronavirustautia ja siihen liittyvää kuolleisuutta. Näiden rokotteiden käyttöönotto vähensi merkittävästi COVID-19:ään liittyviä kuolemia sekä Suomessa että laajemminkin Euroopassa. THL seurasi rokotettujen kuolleisuutta ajanjaksolla 1.10.2020–10.1.2022. Tulokset osoittivat, että rokotettujen kuolleisuus oli selvästi alhaisempi verrattuna rokottamattomaan väestöön. Euroopan osalta WHO arvioi koronarokotusten pelastaneen vuosina 2021–2023 yli 1,4 milj. ihmishenkeä. Koronarokotukset alensivat koronakuolleisuutta eri maissa 50–75 %. Euroopan tasolla mRNA-rokotteet ovat olleet keskeisessä asemassa pandemian hallinnassa. Euroopan komission mukaan nämä rokotteet ovat valmistaneet kehon immuunijärjestelmää tunnistamaan ja torjumaan COVID-19-virusta tehokkaasti, mikä on johtanut merkittävään kuolleisuuden laskuun.  mRNA-rokotteiden laaja käyttö on yleisesti ottaen ollut ratkaiseva tekijä COVID-19:ään liittyvien kuolemien vähentämisessä sekä Suomessa, että muualla Euroopassa.

Suomi selviytyi pandemiasta kohtalaisesti. Suureen pandemiaan varautuminen meni kuitenkin penkin alle. Oli varauduttu influenssaan ja korkeintaan muutamien kuukausien pandemiaan, mutta pandemia kestikin vuosikausia. Suojatakit, maskit loppuivat sairaanhoitopiirien varastoista ja huoltovarmuuskeskuksesta alkuunsa. Lisää ei saatu, koska oltiin riippuvaisia Kiinan tuotannosta. Pandemian takia Kiina tarvitsi suojaimet itse, eikä niitä enää saanut mistään. Seurasi epätoivoinen Euroopan laajuinen taistelu suojaimista, ja Suomeen hankittiin epäkurantteja suojaimia. Onneksi jossakin vaiheessa Suomeen saatiin omaa kuitukangastuotantoa, jolla suojatakkien ja suunenäsuojuksien kysyntään voitiin vastata. Sitä ennen ministeriöstä käskettiin oireettomienkin henkilöiden käyttää kangashuiveja ikäihmisten kotihoidossa, mikä oli infektiolääkärien mielestä ennenkuulumattoman huono ajatus. Sitten älyttiin käyttää muovisia, monikäyttöisiä visiirejä, jotka toimivat kohtalaisen hyvin.

Toinen virhe tehtiin koronatestauksien suhteen. STM määräsi rajoilla tehtävät massiiviset testaukset ulkomailta tuleville. Tämä testaus sitoi valtavasti terveydenhuollon henkilöstöä, joka oli jo ennestään kuormitettu epidemian hallinnassa. Testit olivat epäloogisia, koska yhdellä tulotestauksella ei juurikaan saada kiinni tartuttavia tautitapauksia. Tärkeämpää ja tehokkaampaa olikin se, että ohjattiin oireiset henkilöt pysymään kotiarestissa oireiden loppumiseen asti. Pandemian aikana tietämyksen lisäännyttyä myös kotiarestin pituutta voitiin lyhentää.

Kolmas virhe tehtiin kansalaisten etäännyttämisessä.  Tartuntojen estämiseksi ajateltiin, että ikäihmisten luona vierailujen kieltäminen olisi tehokas keino. Vierailut sallittiin korkeintaan ikkunan takaa. Sen sijaan ei luotettu siihen, että kansalaiset osaisivat itse päätellä oireistaan, voivatko he mennä oman vanhuksensa luokse vai ei. Tämähän on ollut ikäihmisten ja perussairaiden luona vierailemisen perussääntö kautta aikojen. Vanhukset eristettiin omaisistaan yksinäisyyteen järkyttävällä tavalla, viimeisiksi elinvuosikseen.  Myös lapset ja nuoret eristettiin kotiin, vaikka tiedettiin, että koulut ja oppilaitokset eivät ole merkittäviä tartuntalähteitä. Siitä oli näyttöä. Koulusta ja kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä osattomaksi jääminen jätti jälkensä lapsiin ja nuoriin.

Pandemiatoimista päätettiin paljolti STM:ssä. Pandemian alussa oli perustettu pandemiaan varautumisen koordinoivat ja operatiiviset ryhmät. Viime kädessä ratkaisut olivat kuitenkin ministerin itsensä tekemiä, sellaisen vaikutelman ainakin sai. STM ei kuullut THL:ää eikä varsinkaan omaa tartuntatautien neuvottelukuntaansa niin kuin olisi pitänyt. Pandemiatoimien perusteluissa oli ristivetoa STM:n ja sairaanhoitopiirien infektiolääkärien välillä. Infektiolääkärit eivät aina ymmärtäneet miksi jokin toimi määrättiin tehtäväksi, vaikka sen vaikuttavuudesta ei ollut mitään takeita, päinvastoin.

Vähitellen pandemia alkoi sammua. Se iski lopulta lähtömaahansa Kiinaan talvella 2022–2023. Tartuntoja alkoi ilmaantua, kun Kiinan hallinnon oli höllennettävä Zero Covid -politiikkaansa ja kokonaisia kaupunkeja koskevia karanteenisäännöksiään kansalaisten kiihtyvien mielenilmauksien vuoksi. Koska tiukkojen karanteenimääräyksien vuoksi kansalaisilla ei ollut kehittynyt lainkaan immuniteettia koronaa vastaan, koronaviruksen omikronvariantti levisi kulovalkean tavoin ja aiheutti valtavan epidemian koko Kiinassa. Kiinalla ei myöskään ollut tehokasta rokotetta. Kuolleiden määräksi arvioidaan 1,41 miljoonaa joulukuun 2022 ja helmikuun 2023 välisenä aikana Kiinassa.

Pandemia opetti paljon sekä Suomessa että maailmalla. Varautuminen pitkäkestoisiin poikkeusoloihin on toivottavasti parantunut. Toivottavasti myös ruohonjuuritason ammattilaisten ääni kuuluu jatkossa paremmin kun poikkeusolojen hallintaan tähtääviä toimia suunnitellaan ja toteutetaan.

 

 

Onko woke mennyt jo liian pitkälle? Poliittinen eliitti vs. ihmisten perusarvot

Kun yhteiskunnassa valitaan henkilöitä merkittävään asemaan, tavallisesti valintakriteerinä on ollut henkilön kokemus ko. alasta sekä muu ansioituminen tehtävään vaadittavissa ominaisuuksissa. Meritokratia edustaa näkemystä, jossa valta ja etuoikeudet jaetaan yksilöllisten ansioiden perusteella. Puhutaan myös mahdollisuuksien tasa-arvosta.

Meritokraattisen järjestelmän vastakohtana voidaan pitää liberaalidemokraattista järjestelmää. Sen mukaan valta ja etuoikeudet annetaan sosiaalisen individualismin sekä aatteellisen ja identiteettipolitiikan perusteella. Henkilö valitaan hänen identiteettinsä, ei ansioiden perusteella.

Tällaisessa liberalismissa keskeistä on mm. liberaali seksuaalipolitiikka ja HLBTQ+ -ideologioiden korostaminen yhteiskunnan päätöksenteon eri tasoilla sekä koulutuksessa ja mediassa. Siinä meriittinä henkilölle on kuuluminen johonkin seksuaalivähemmistöön.

Liberalistinen seksuaalipolitiikka linkittyy monimuotoisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja inkluusion korostamiseen yhteiskunnan eri sektoreilla. Tämä ns. DEI tarkoittaa etenkin sellaisten henkilöryhmien suosimista ja osallistamista, jotka joistakin historiallisista syistä ovat olleet aliedustettuja tai joutuneet identiteettinsä tai vammaisuutensa takia syrjityiksi. Esim. yrityksen henkilöstöpolitiikassa se voi tarkoittaa naisten suosimista hallituspaikkoja täytettäessä, tai värillisten tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvien suosimista henkilöstörekrytoinnissa.

Liberalismi korostaa myös yhteiskunnallisen toiminnan ekologisuutta ja ilmastotietoisuutta. Kansalaisten ekokäyttäymistä on kontrolloitu tiukentuvilla määräyksillä ja laeilla koko EU:n alueella. Päästökauppa on noussut tärkeään asemaan hiilijalanjäljen kompensoimiseksi rahalla. Ilmastoaktivismi on johtanut äärimmilleen vietynä ilmastoalarmismiin ja jopa ekoterrorismiin.

Talouspolitiikassa liberaalidemokratia on merkinnyt vihervasemmistolaisen talouspolitiikan nousua: verotuksen kiristämistä sekä yrityselämän sääntelyn voimistamista.

Kaiken kaikkiaan monien ihmisten on ollut vaikea ymmärtää usein elitististä keskustelua sukupuolista tai päästöjen kompensoinnista tai yritysten vastuullisuudesta. Monet woken ja DEI:n ideologiset kannattimet ovatkin syntyneet yliopistojen akateemisissa piireissä. Paitsi että ihmisillä on vaikeuksia pysyä akateemisen ajattelun perässä, ihmiset myös kokevat omien perusarvojensa joutuneen uhatuksi. Monissa liberalismin ulostuloissa on kyseenalaistettu mm. länsimainen kristillinen elämänkatsomus. Kun yltiöliberalismi kasvaa ja ihmisten perustajun mukaiset asiat kumotaan, ei ihme, että ihmisten, varsinkin nuorten masennus ja ahdistus ja turvattomuuden tunne lisääntyvät.

Woke, ilmastoalarmismi ja sukupuolifanaattisuus ovatkin vieraannuttaneet tavallisia kansalaisia ja kääntäneet heidät kannattamaan liberaalipoliittista eliittiä vastustavia tahoja. Ilmastokysymykset tai transoikeudet eivät ole olleet useimpien tavallisten ihmisten maailman keskiössä. Äänestäjiä kiinnostavat paljon enemmän omaa perustason elämää sivuavat ongelmat kuten talous, työttömyys ja turvallisuus. Niihin ei uskottavia ratkaisuja ole ollut demokraateilla USA:ssa eikä vihervasemmistolla Euroopassa tai meillä Suomessa. USA:n ja Euroopan uusi poliittinen tuuli puhaltaa nyt oikealta. Se merkitsee, että mm. vapaiden markkinoiden ja yrityselämän merkitys korostuu keinona vahvistaa yksilöitä ja palauttaa ansioihin perustuva menestys. Katsotaan, että on löydettävä uudestaan tavallisten ihmisten perusarvot ja perustarpeet ja asetettava ne etusijalle ennen wokea ja liberalistista maailmanjärjestystä.   

USA:n presidentinvaaleissa tämä kansalaisten käyttäytymisen muutos näkyi erityisen selvästi. USA:n demokraattinen puolue koki murskatappion. Puoluetta kohtaan suunnatussa kritiikissä on puhuttu demokraattisen puolueen identiteettikriisistä viitaten siihen, että sen poliittinen ohjelma on syleillyt progressiivisia ideologioita ja vieraantunut tavallisista kansalaisista.  Tämä poliittinen asemoituminen on avannut oven eliitin ulkopuolisille ehdokkaille, mm. Donald Trumpille, jotka edustavat populistista vastareaktiota liberalistista eliittiä vastaan.

Onko tämä USA:lle ja maailmalle hyvä käänne, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa signaali sekä Euroopasta että USA:sta on selvä: tavallisten ihmisten kärsivällisyys poliittista liberaalia eliittiä kohtaan on lopussa.

Pojat ja miehet eivät kelpaa!

 Onnea miehet! Tänään on Kansainvälinen Miestenpäivä. Sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta miesten hyvinvoinnista ja miesten roolimalleista yhteiskunnassa.

Suomessa on puhuttu viime aikoina poikien ja miesten asemasta yhteiskunnassa. Tänään julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että pojille tehdään huomattavasti tyttöjä useammin päätös koulussa tarvittavasta tuesta. Tilaston koonnut Vertikal Oy:n tutkija kommentoi tulosta sanomalla, että poikien suurelle osuudelle tuen saajissa ei ole mitään selkeää selitystä, mitkään taustamuuttujat eivät selitä sitä. Siihen ei liity esim. suhteessa suurempi maahanmuuttajataustaisten osuus. Poikien suuri osuus tietyssä kunnassa ei korreloi minkään asian kanssa. Vaikuttaa siltä, että selittävänä tekijänä on lähinnä kunnan koulujen kulttuuri. Kun tehostetun ja erityisen tuen päätökset eivät perustu mihinkään selkeään kriteeristöön, pojat voivat joutua tehostetun tuen piiriin pojille tyypillisen käyttäytymisen perusteella, eivätkä välttämättä todellisten oppimisvaikeuksien takia. Tutkija kysyykin onko niin, että pojille tyypillistä käyttäytymistä suvaitaan kouluissa huonosti? Näyttää siltä, että kouluihin on luotu järjestelmä, jossa pojat näyttäytyvät epä­onnistujina: ”Pojat leimataan ongelmaksi”.

Helsingin yliopiston tutkija Harry Lunabba kritisoi nykyistä koulua sukupuolisokeudesta. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole sukupuolisensitiivinen eikä huomioi riittävästi erilaisia taustatekijöitä, jotka voivat vaikuttaa koulumenestykseen. Pojat nähdään pikemminkin ongelmana kuin voimavarana. Poikien erityislaatuisuutta ja pojille ominaista käyttäytymistä ei ymmärretä eikä osata. Seurauksena on, että pojat eriytetään erityisluokkiin ja heille annetaan opetuksen tukea, vaikka heillä ei olisikaan oppimisvaikeuksia. ”Poikien kiinnostuksen kohteet nähdään usein negatiivisessa valossa. Kun pojat tykkäävät pelata tietokonepelejä ja olla koneella, kauhistellaan ruutuaikaa. Samaan aikaan tyttöjen kohdalla mietitään, miten heidät saisi innostumaan koodauksesta.”

Pojista puhuttaessa korostetaan edelleen usein etuoikeutettua maskuliinisuutta ja samalla unohdetaan, että pojat ovat myös haavoittuvia. ”Mietin sitä, että missä nämä koulujen tukitoimia saavat pojat kokevat onnistumisen tunteita? Ehkä jossain koulun ulkopuolella.”

Pojat saavuttavat koulukypsyyden tyypillisesti tyttöjä myöhemmin. Esimerkiksi vielä yläasteella itseohjautuvuus voi olla monelle pojalle hankalaa, eli he hyötyisivät aikuislähtöisemmästä opetuksesta. Muutenkin Lunabban tutkimuksissa todettiin, että pojat pitävät enemmän aikuismaisesta lähestymisestä ja kurinpidosta, ei ”lässytyksestä”.

Poikia kohtaan sokeassa koulumaailmassa poikien suoritukset jäävät heikommiksi kuin tyttöjen. Se näkyy lukioon päässeiden osuuksissa ja korostuu vielä korkeakoulujen oppilasvalinnoissa. Naisistuminen on selkeä trendi koulutettujen keskuudessa.

 

Maailma on nyt valmis. Ei ihan.

Länsimaissa on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita tasa-arvon edistämisessä. Keskeisiä saavutuksia ovat sukupuolten tasa-arvo työelämässä, LGBTQ+ -ja etnisten vähemmistöjen, vammaisten oikeudet, perhevapaajärjestelmä sekä tasa-arvoinen terveydenhuolto. Erityisesti tehtävää on edelleen syrjinnän ja rasismin saralla, LGBTQ+-yhteisön oikeuksissa, vammaisten henkilöiden esteettömyyden suhteen, sosioekonomisten erojen suhteen sekä koulutuksen tasa-arvossa.

Viimeisten 10 vuoden aikana LGBTQ+ -yhteisön asema on parantunut merkittävästi monilla alueilla länsimaissa. Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat mahdollistuneet useissa länsimaissa.  Syrjinnän vastainen lainsäädäntö on otettu käyttöön monissa maissa. LGBTQ+ -yhteisön näkyvyys mediassa ja populaarikulttuurissa on kasvanut. Monissa maissa on otettu käyttöön politiikka, joka edistää LGBTQ+ -yhteisön yhdenvertaisuutta työelämässä. Nämä saavutukset ovat merkittäviä askelia kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Voidaankin kysyä, onko maailma jo valmis?

Viime vuosien Pride-tapahtumat ovat länsimaissa korostaneet LGBTQ+-yhteisön vähemmistön kuten transihmisten oikeuksia. Lisäksi tänä vuonna mukaan on tullut poliittinen agenda Palestiinan puolesta iskulauseella Gays for Palestine.  Sen sijaan eräs tärkeä työsarka on jäänyt kokonaan paitsioon.

Homoyhteisöillä olisi paljon työtä islamilaisen maailman homoihin kohdistaman syrjinnän vastustamisessa. Siitä ei kuule missään mielenosoituksissa eikä kukaan ei ole uskaltanut sanoa siitä mitään.  Nyt kun länsimaissa oikeudet homoille on jo pitkälti saatu, olisi aika siirtyä seuraaviin vakaviin asioihin - kuten islamiin. Gays for Palestine voi olla tärkeä agenda, mutta vielä tärkeämpää on puuttua islamilaisissa maissa olevaan homojen syrjintään ja vainoon. Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 68 maassa, ja kuolemantuomion siitä voi saada Nigeriassa, Somaliassa, Sudanissa, Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Jemenissä.  

10 v sitten Tukholman Pride-kulkueen lakanassa oli piirros, jossa Iranin homot oli kuvattu kaltereiden takana. Sellaista ei sittemmin ole näkynyt missään. Islamilaisissa maissa on käynnissä systemaattinen homojen vaino. Me voimme olla ylpeitä omista saavutuksistamme perusoikeuksiemme saralla, mutta emme saa unohtaa niitä, joilla ei ole oikeuksia ollenkaan.

 

Miksi en tänäkään vuonna osallistu Prideen?

Kesän Pride-tapahtumien alla on hyvä taas pysähtyä miettimään mistä Pridessa on oikeastaan kysymys.

Seksuaalivähemmistöjen, tässä tapauksessa erityisesti homoseksuaalien, oikeuksia ajava liike sai alkunsa 60-luvun lopulla Yhdysvalloissa vastauksena poliisin ankariin toimenpiteisiin homobaareja vastaan. Erityinen merkkipaalu oli poliisien ratsia Stonewall-yökerhoon New Yorkissa.

60-luvulla opiskelijoiden ja intellektuaalien piirissä länsimaissa vaikutti myös vasemmistolainen filosofia, jonka mukaan perhearvot ja siihen liittyvä moraalinen järjestelmä ovat valtaa pitävän järjestelmän ominaisuuksia, joista pitää päästä eroon. Jo 1900-luvun alussa saksalainen filosofi Wilhelm Reich ja 60-luvulla saksalaisamerikkalainen Herbert Marcuse ajoivat antikapitalistista agendaa, jossa seksuaalinen vapautuminen ja perinteisten moraaliarvojen hylkääminen olivat osa kapitalismista irtautumisen välineistöä.

Vasemmistolainen ideologia on 60-luvulta lähtien infiltroitunut kaikkeen mielenosoitukselliseen toimintaan länsimaissa, mukaan lukien Pride-liike.  Voidaan sanoa, että siinä missä New Yorkin Stonewall-mellakat olivat reagointia suoranaiseen syrjintään ja väkivaltaan homoja kohtaan, viime vuosikymmenien Pride-liike on yhteiskuntapoliittinen liike, joka tähtää syrjivänä pitämänsä yhteiskunnallisen järjestelmän muutokseen politiikan tai suoran kansalaistoiminnan kautta.  Merkkinä tästä Pride-kulkueiden poliittinen värikirjo on muuttunut yhä punavihreämmäksi. Suomessa Pride-liike on alkanut vaatia osallistumiselle ennakkoehtona tiettyjen lakiesitysten hyväksymistä eduskunnassa.

Itse lukemattomiin Pride-kulkueisiin osallistuneena en ole voinut olla huomaamatta tätä samaa kehityskulkua. Muistan Tukholman Pridet 2000-luvun alussa, jolloin ne olivat iloisia ja piristäviä kaupunkikarnevaaleja, johon kaikki katujen varsien katsojat saivat spontaanisti tulla mukaan. Toisaalta se juhli yhdenvertaisuuden kohentumista, mutta toisaalta se juhli ihan juhlimisenkin innosta.  Nyt se on – ainakin Suomessa - yhä enemmän vasemmistolaisen propagandan äänitorvi, semiagrressiivinen mielenosoitus sortavaksi pitämäänsä vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. Samaan aikaan Pride-lippuihin on alkanut tulla yhä enemmän viivoja, koska on ilmaantunut yhä uusia sukupuolisia genrejä mukaan lukien transseksuaaliset, intersukupuoliset, non-binaryt, aseksuaaliset, polyamoriset, transvestiitit.  Jopa anarkistiset eli pinkkimusta.

Pinkkimusta on yhteisö, jonka logona on No pride in capitalism! Se on sanojensa mukaan ”queeranarkistinen kollektiivi”. Se ”operoi antiautoritäärisen, feministisen ja trans- sekä muiden HLBTI- oikeuksia edistävän toiminnan risteyksessä.” Voiko sitä paremmin sanoa! 

Pride on historiallisesti reaktio syrjintää vastaan. Se on hyödyllinen yhteiskunnan tasa-arvon edistämisen kannalta, koska siinä on vielä parantamisen varaa eikä maailma ei ole vielä valmis. Liike uhkaa kuitenkin suistua anarkistisen vasemmistolaisen propagandan äänitorveksi, ja konservatiivisemman elämänkatsomuksen omaavat jäävät siitä pois. Jo nyt on merkkejä siitä, että maltillisemmat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, pääasiassa homomiehet, eivät tunnista nykyistä Pride-liikettä omakseen. On menty kauas Stonewall-liikkeestä.